Aspekti 14.6.2015

Toimitus - 14.6.2015 - 15:00:00

AspektiAspekti Yle Puheella sunnuntaina 14.6.2015.

Lumalla Suomi Nousuun?
– Lapset eivät jostain syystä ole riittävän kiinnostuneita näistä aineista. On selkeitä merkkejä siitä, että myös osaamisen taso on menossa alaspäin esimerkiksi matematiikassa, kertoo matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opetusta kehittävän LUMA-keskus Suomen johtokunnan puheenjohtaja, apulaisprofessori Pekka Hirvonen.

Savonian kouluruokaprojektissa pyritään uudistamaan kouluruokailua ja ruokailutiloja. Hankkeessa on mukana myös kokki Jyrki Sukula, joka kertoi lokakuussa suomalaisesta kouluruuasta Kuopion torilla Odottamattomia kouluruokia -tapahtumassa.

Toimiiko onnellisuus elämän päämääränä? Filosofiakahvilassa Kuopiossa puhuttiin syksyllä hyveistä ja onnellisuudesta. Frank Martela Aalto yliopistosta ja Filosofia-akatemiasta puhui Filosofiakahvilassa otsikolla Onnellisuudet ja hyvä elämä.

Liikkumista harrastetaan kunnon ylläpitämiseksi ja terveyden edistämiseksi. Onko sitten sama millaista liikuntaa harrastamme - tai miten? Tarvitseeko liikunnan olla kuormittavaa? Tästä otamme selvää Paremmassa päivässä.

Tällaiset aiheet tämän viikon Aspektissa.

Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 60'00"

 

Lisää Aspekteja (kantti.net)

Yle Puhe

Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

 

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
4 + 9 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer