Valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu HUMAK tiivistää koulutusrakennettaan. Jatkossa Humanistisen ammattikorkeakoulun toiminta keskittyy neljään yksikköön pääkaupunkiseudulle, Kuopioon, Turkuun ja Jyväskylään. Tarjolla on kulttuurituottaja-, yhteisöpedagogi- sekä viittomakielentulkkikoulutusta.
– Haluamme profiloitua yhteiskunnallisena ammattikorkeakouluna, toteaa kulttuurialan koulutusjohtaja Katri Kaalikoski.
HUMAKin uudistus tuo uutta koulutusta esimerkiksi Kuopioon, kun kulttuurituottajien aikuiskoulutus alkaa Kuopion kampuksella ensi syksynä.
– Kun puhutaan kulttuuritoiminnasta, niin tärkeää on yhteys työelämään ja kunkin alueen kulttuuritoimijoihin. Saamme mahdollisuuden olla useammalla alueella vaikuttamassa kulttuuritoiminnan kehittämiseen, Kaalikoski iloitsee.
Mutta mistä kulttuurituottajakoulutuksessa on kyse, mahtuvatko kulttuuri ja tuotanto samaan lauseeseen?
– Usein ajatellaan, että kulttuuri ja tuottaminen eivät sovi yhteen, mutta me panemme ne sopimaan yhteen tässä koulutuksessa. Kulttuurituottajat ovat mahdollistajia, ihmisiä, jotka tuovat taiteilijat ja muiden sektoreiden toimijat yhteen, luovat verkostoja ja ovat mahdollistamassa entistä elävämpää kulttuuritoimintaa.
– Kulttuurituottajat sijoittuvat hyvin erilaisiin tehtäviin ja tehtävänkuvat vaihtelevat laajasti. Perinteisen korkeakulttuurin tuottamisen rinnalle on tullut monenlaisia sektorirajat ylittäviä tehtäviä esimerkiksi kulttuuriin ja matkailuun tai kulttuuriin ja hyvinvointipalveluihin liittyen, Katri Kaalikoski toteaa.
Kulttuurituottajakoulutuksen hakuaika on parhaillaan käynnissä. Ammattikorkeakoulujen yhteishaku kestää 3.4.2012 saakka.
Kuuntele Kaalikosken haastattelu kokonaisuudessaan:
Aspekti 28.8.2016
28.8.2016
Kuituhampusta on moneksi
26.8.2016
Aspekti 21.8.2016
21.8.2016
Aspekti 14.8.2016
14.8.2016
Kuituhampusta on moneksi
26.8.2016
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Teema: Painonhallinta ja laihduttaminen
24.4.2014
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Aspekti: Koulupiha on koulun aarre: 27.08.2016 08.05
27.8.2016
Aspekti: Muistisairaus voi oireilla muuttuvana käytöksenä: 20.08.2016 08.05
20.8.2016
Teemana terveys: Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi (S): 14.08.2016 18.08
14.8.2016
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Kirjoita uusi kommentti