Tutkijat ovat tunnistaneet neljä uutta geenialuetta, jotka vaikuttavat syntymäpainoon. Kasvua säätelevät geenit alkavat vaikuttaa hyvin varhaisessa vaiheessa. Laajan kansainvälisen tutkimuksen tulokset antavat tärkeitä viitteitä niistä mekanismeista, jotka vaikuttavat vauvan kasvuun kohdussa. Ne voivat lopulta auttaa paremmin ymmärtämään, kuinka raskauden aikana tulisi hoitaa kasvuongelmia.
Yksi uusista geenialueista on yhteydessä aikuisten verenpaineeseen ja kolme on yhdistetty aikuisten aineenvaihduntaan. Tutkimuksessa on löytynyt ensimmäinen näyttö sille, että syntymäpaino ja aikuisena mitattu verenpaine ovat yhteydessä toisiinsa. Kahden alueen tiedetään olevan yhteydessä pituuteen aikuisena. Aineenvaihduntaan vaikuttavat geenit puolestaan osittain selittävät, miksi pienipainoisilla vauvoilla on suhteellisesti enemmän kroonisia sairauksia myöhemmin elämässään.
Pidemmän aikaa on jo tiedetty, että pienipainoisina syntyvät lapset ovat suuremmassa riskissä sairastua kroonisiin tauteihin kuten tyypin 2 diabetekseen ja sydän- sekä verisuonitauteihin, mutta syitä tunnetaan edelleen hyvin huonosti. Tähän mennessä on löydetty kolme geneettistä aluetta, jotka vaikuttavat syntymäpainoon ja joista kaksi on liitetty myös lisääntyneeseen tyypin 2 diabeteksen riskiin.
Syntymäpainoon vaikuttavat voimakkaasti myös useat ympäristötekijät. Siksi tutkijoiden mukaan oli yllättävää nähdä, että löydettyjen geenien yhteisvaikutus vauvojen painoon oli yhtä voimakas kuin äidin raskauden aikainen säännöllinen tupakointi, jonka tiedetään johtavan pienempipainoisten vauvojen syntyyn.
Tutkimus on julkaistu arvostetun Nature Geneticsin verkkojulkaisussa. Suomessa tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Biocentrum Helsinki, Emil Aaltosen säätiö, Euroopan unioni, Juho Vainion Säätiö, Kela, Kulttuurirahasto, opetus- ja kulttuuriministeriö, Medical Research Council (UK), Oulun yliopisto ja Biocenter Oulu, Paavo Nurmen Säätiö, sosiaali- ja terveysministeriö, Sigrid Juseliuksen Säätiö, Sitra, Sydäntutkimussäätiö, Turun yliopistosäätiö, Wellcome Trust (UK), Yrjö Jahnssonin säätiö sekä Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistolliset sairaalat.
Lähde: Suomen Akatemia
Aspekti 14.8.2016
14.8.2016
Aspekti 7.8.2016
7.8.2016
Aspekti 31.7.2016
31.7.2016
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Veden viljaa Kuopion museossa
22.7.2016
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Teema: Painonhallinta ja laihduttaminen
24.4.2014
Univelkojen maksu ei onnistu kesälomalla
18.7.2016
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Teemana terveys: Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi (S): 14.08.2016 18.08
14.8.2016
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Kirjoita uusi kommentti