– Verinäytteitä, kudospaloja, virtsanäytteitä ja kaikenlaista muutakin, listaa projektipäällikkö Hanna Tuhkanen Kuopioon perusteilla olevan biopankin sisältöä.
Ihmisperäisiä näytteitä sisältävän biopankin tavoitteena on tehostaa ja laajentaa biolääketieteellisiä tutkimusmahdollisuuksia, tukea diagnostiikkaa ja hoitojen kehittymistä.
– Erityisesti toiveena on täsmähoitojen kehittäminen.
Biopankkien rakentamisesta on puhuttu jo pitkään, mutta matka toiminnan käynnistymiseen on ollut pitkä ja kivinen.
– Se on varmaan tämä yksityisyyden suoja, ihmiset pelkäävät, että heidän näytteitään käytetään väärin. Kuitenkin yksityisyyden suoja paranee tässä, tietoja ei luovuteta vakuutusyhtiölle, poliisille tai työnantajalle, vaan ne ovat vain tutkimustoiminta varten, Tuhkanen aprikoi biopankkeihin liittyvien epäluulojen syitä.
Kenenkään näyte ei kuitenkaan voi päätyä biopankkiin näytteenantajan tahtomatta tai tietämättä.
– Kaikki näytteet biopankkia varten otetaan normaalin diagnostisten näytteiden yhteydessä, potilaan suostumuksella otetaan vaikkapa ylimääräinen koeputkellinen verta tai kudostutkimuksen ylijäämäpala biopankkia varten.
Biopankkeja säätelevän lain on määrä tulla Suomessa voimaan syyskuussa 2013.
Kuuntele Tuhkasen haastattelu kokonaisuudessaan:
Aspekti 14.8.2016
14.8.2016
Aspekti 7.8.2016
7.8.2016
Aspekti 31.7.2016
31.7.2016
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Univelkojen maksu ei onnistu kesälomalla
18.7.2016
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Teemana terveys: Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi (S): 14.08.2016 18.08
14.8.2016
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Kirjoita uusi kommentti