Viinilasit kilisevät ja makumääritelmät sinkoilevat ilmassa viinitietouden syventävien opintojen pruuvissa. Parikymmentä opiskelijaa nuuskii, maistelee ja pyörittelee laseissaan syrah rypälelajikkeen viinejä.
– Tämä on tyypillinen uuden maailman syrah, pippurin tuntee selvästi, lehtori Markku Haapakoski heittää.
Savonia-ammattikorkeakoulun toteuttama Wine & Spirit Education Trust eli WSET on kansainvälisesti akreditoitu ja arvostettu viinikoulutus. Kurssit ja tutkinnot alkavat perusopinnoista ja päätyvät ammattilaistutkintoon. Savonialla WSET Advanced-tason koulutusta on tarjottu sekä matkailu- ja ravitsemisalan opiskelijoille että elinkeinoelämästä tuleville ammattilaisille vuodesta 2008 lähtien. Savonian ohella WSET-opintoja voi Suomessa suorittaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sekä HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa.
Tutkinto on mainio lisä valmistuvien restonomien työkalupakkiin ja haluttu todistus viinitietoudesta myös jo ammatissa toimiville.
– Tässä on ollut tosi kiva, olen oppinut paljon, oppinut sanastoa ja kokenut, että tästä tulee olemaan hyötyä myös jatkossa, toteaa työpaikkaa Alkosta itselleen visioiva restonomiopiskelija Hanna Varis.
Katso haastattelut kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.
Videon suora linkki YouTubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=VyB4HApp850
Aspekti 7.8.2016
7.8.2016
Aspekti 31.7.2016
31.7.2016
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Veden viljaa Kuopion museossa
22.7.2016
Univelkojen maksu ei onnistu kesälomalla
18.7.2016
Aspekti 17.7.2016
17.7.2016
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Tiedetuokio: Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?: 22.06.2016 11.45
22.6.2016
Kirjoita uusi kommentti