Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku jakautuu kahteen hakuaikaan. Ensimmäinen hakuaika oli 7.-27.1. ja toinen hakuaika alkaa tiistaina 17.3. ja päättyy torstaina 9.4. klo 15.00. Kaikkien valintojen tulokset julkistetaan 1.7.
Toisessa hakuajassa on mukana 15 yliopistoa ja 24 ammattikorkeakoulua. Hakukohteita on tarjolla yhteensä noin 1 100, näistä noin 700 ammattikorkeakouluissa ja noin 400 yliopistoissa. Ensimmäisessä hakuajassa oli mukana suurin osa ammattikorkeakoulujen vieraskielisistä hakukohteista sekä yliopistojen taidealan hakukohteista. Hakijoita ensimmäisenä hakuaikana oli noin 14 000.
Toisena hakuaikana ammattikorkeakoulujen koulutustarjonnassa on haettavana sekä päivätoteutuksena (entinen nuorten koulutus) että monimuotototeutuksena (entinen aikuiskoulutus) järjestettäviä koulutuksia. Haussa on mukana myös ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja.
Yliopistoissa on tarjolla kaikkien alojen hakukohteita. Aloituspaikkoja on ammattikorkeakouluissa toisena hakuaikana noin 25 000 ja yliopistoissa noin 18 000. Eniten aloituspaikkoja on ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen alan, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan koulutuksissa. Yliopistoissa eniten aloituspaikkoja on teknillistieteellisellä alalla, luonnontieteellisellä alalla ja humanistisella alalla.
Korkeakoulujen kevään yhteishaun kahtena hakuaikana hakija voi hakea yhteensä enintään kuuteen (6) hakukohteeseen, jotka hakijan on laitettava hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen. Hakijan, joka on hakenut jo yhteishaun ensimmäisenä hakuaikana ja aikoo hakea myös toisena hakuaikana, on pitänyt jättää hakulomakkeella tilaa myös toisen hakuajan hakutoiveille.
Tarkemmat hakuohjeet ovat luettavissa Opintopolusta.
Yhteishaussa korkeakouluilla on mahdollisuus varata osa aloituspaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville opiskelijoille. Kevään yhteishaussa vain yksi korkeakoulu, Svenska handelshögskolan käyttää mahdollisuuden.
Korkeakoulujen hakijapalvelut vastaavat kaikesta hakijoiden asiakaspalvelusta. Opintopolku tarjoaa hakijalle Oma Opintopolku -palvelun, jossa hakija voi mm. muokata hakutoiveitaan hakuaikana. Hakija voi kirjautua palveluun esimerkiksi verkkopankkitunnuksillaan.
Hakija voi saada valintojen tuloksia jo alkukeväästä alkaen, mutta korkeakoulujen kaikkien valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2015.
Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi
Liike luo tarinan
27.3.2015
Uratarina: yhteisöpedagogi (AMK)
26.3.2015
Siisti Kuopio – Lupa innostua
25.3.2015
Lapsen menetys muuttaa vanhemman elämän
5.12.2011
Arki luo turvaa myös konfliktialueella
31.12.2014
Marian ilmestyspäivä
20.3.2015
Supikoiran talvehtiminen
Nimi: Nimetön (vieras)
16.2.2015 omakotitalon takapihalla seebramännyn alla yksinäinen supikoira! apua ! miten saan sen...
Näytä kommentti
Viittomakielen alkeita
Nimi: Liisa Sammalpenger (vieras)
Sormiaakkosia oi hyvinkin käyttää kuuroutuneiden kanssa, vaikeasti huonokuuloiset mukaanluetuna,...
Näytä kommentti
Tekikö Jeesus ihmeitä? Parantumiset ja eksorkismit
Nimi: Nimetön (vieras)
Kiitos, nyt kuuluu!
Näytä kommentti
Tekikö Jeesus ihmeitä? Parantumiset ja eksorkismit
Nimi: Kimmo Salvén
Pahoittelen virhettä, nyt pitäisi olla kunnossa.
Näytä kommentti
Tekikö Jeesus ihmeitä? Parantumiset ja eksorkismit
Nimi: Nimetön (vieras)
Ei näitä luentoja, Jeesus parantaja- ja ihmeiden tekijä, sekä Jeesus kohtaa Paholaisen ja pahat...
Näytä kommentti
Aspekti: MET on sairaalan sisäinen ambulanssi
28.3.2015
Aspekti: Älykästä koululiikuntaa!
23.3.2015
Teemana terveys: Potilas on tärkein lenkki lääkehoidon onnistumisessa
20.3.2015
Aspekti: Mentoroinnista apua sairaanhoitajien työoloihin?
14.3.2015
Aspekti: Satufantasiaa näyttämöllä
7.3.2015
Tiedetuokio: Tavoitteena tehokas ja nopea siedätyshoito
4.3.2015
Teemana terveys: Tolkku mukana talviurheilussa
3.3.2015
Aspekti: Missä koulutetaan tulevaisuuden ammattilaiset?
28.2.2015
Kirjoita uusi kommentti