Arkkipiispalla vieraana on Kuopion kaupungintalolla pidettävä esitelmä- ja keskustelusarja.
Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon kutsumina tavataan tunnettuja tieteen, talouselämän, taiteen ja muiden alueiden edustajia. Teemojen käsittelyssä korostuvat eettiset näkökulmat.
Taustayhteisöinä mukana ovat Kuopion kaupunki, Kuopion Yliopistoseura ry ja Karjalan hiippakunnan säätiö.
Syksyn 2008 viimeisenä vieraana arkkipiispa Leo otti vastaan Jukka Virtasen, joka on tuttu kasvo televisiosta, mutta Virtasen työuraan mahtuu mm. Levyraadin ja elokuvaroolien lisäksi paljon ohjaustöitä, käännöksiä ja sanoituksia.
Virtanen kertoo puheenvuorossaan omasta suhteestaan Savoon ja siitä miten hänestä tuli julkisuuden henkilö yhdessä yössä, sattumien kautta. Nopea julkisuuden henkilöksi muuttuminen sekoittaa kenen tahansa elämän, näin kävi myös Virtaselle. Ihmisiä tulee ja menee, julkisuus laittaa tosiystävyyden puntariin. Ihmisellä on ihmisen viat, se pätee Virtaseen itseensä ja Virtasen lähipiiriin, vikojen kanssa tulee vain oppia elämään.
Vaikka julkisuus saikin elämän sekaisin ja Virtasen hetkeksi jopa tolaltaan, Virtanen kertoo oppineensa vuosikymmenten aikana tulemaan julkisuuden kanssa hyvin toimeen.
Jukka Virtanen kertoo myös ulkomaanmatkoistaan joilla hän on perehtynyt eri maiden kulttuureihin ja uskontoihin. Hän toteaakin kaikilla uskonnoilla olevan arvonsa niiden antaessa kiinnekohtia tähän pirstoutuvaan maailmaan.
Ulkomaille suuntautuneet tutkimusmatkat ovat auttaneet Virtasta myös arvostamaan suomea ja sen kulttuuria uudesta näkökulmasta.
Kuuntele Jukka Virtasen puheenvuoro kokonaisuudessaan:
Taltioitu Kuopion kaupungintalolla 11.11.2008
Aspekti 14.8.2016
14.8.2016
Aspekti 7.8.2016
7.8.2016
Aspekti 31.7.2016
31.7.2016
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Veden viljaa Kuopion museossa
22.7.2016
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Kirkon usko ja tieteellinen maailmankuva
23.4.2016
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Teemana terveys: Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi (S): 14.08.2016 18.08
14.8.2016
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Kirjoita uusi kommentti