Huippuluokan spektritutkimusta Joensuussa

Jaa sivun osoite |

Kari Salmela - 30.12.2009 - 11:14:18

Joensuussa yliopiston värilaboratoriossa on värien spektri-tutkimuksen avulla kehitetty laite, jonka avulla voidaa tutkia esimerkiksi silmänpohjan rappeumaa diabetespotilailla.
- Meillä on laitteisto, joka on ainoa laatuaan Suomessa. Maailmassa on kymmenkunta samantasoista tutkimusta tekevää ryhmää, kertoo dosentti Markku Hauta-Kasari Joensuun yliopistosta.

Väritutkimusryhmän laboratorio sijaitsee Joensuun tiedepuiston uumenissa. Laboratorion yksi erikoisuus on huipputarkka lämpökamera, jolla testataan mm. kosteuden määrää tutkittavassa esineessä. Jo vähäinenkin kosteus ja sen muutokset näkyvät kamerassa.
Spektri-tutkimus on vienyt väritutkimusta valtavan harppauksen eteenpäin. Harppausta voi verrata 80-luvulla tulleeseen hologrammitutkimukseen, jota Joensuussakin tutkittiin aivan maailman terävimmän kärjen mukana.

Joensuulle hologrammitutkimus on uraa uurtava ja loi erinomaisen pohjan mm. spektritutkimukselle. Joensuulaiset tekevät yhteistyötä useiden kansainvälisten huippuryhmien kanssa. Yhteistyötä on myös joensuulaisten tutkimuksesta kiinnostuneiden ylikansallisten yritysten kanssa.
- Ryhmässämme on 25 tutkijaa, jotka tekevät tutkimusta kahden professorin johdolla, sanoo dosentti Markku Hauta-Kasari.

Spektri- ja väritutkimus eivät maallikoille kerro juuri yhtään mitään.
Onko väritutkimus silmämääräistä analyysia, fysiikkaa, tilastoja, matemaattisia laitteiden laskemia yhtälöitä, vai kaikkia edellä mainittuja?
- Kaikkia niitä, poikkitieteellisyys tekee tästä niin kiinnostavan, tiivistää Hauta-kasari.

kuunteleKesto 7'59"

 


Haastateltavana:

Haastateltavana:

  • Dosentti Markku Hauta-Kasari, Joensuun yliopisto
    (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen yliopisto)
  • Tutkija Pauli Fält, Joensuun yliopisto
    (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen yliopisto)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
11 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer