Viittomakielentulkit sijoittuvat hyvin työelämään

Jaa sivun osoite |

Kimmo Salvén - 8.3.2010 - 17:24:02

Viittomakielentulkkien työtilanne on hyvä ja työvoiman kysyntä alalla suurta. Työmarkkinat ovat viime vuosina olleet vakaat samalla kun tulkkien työoikeudellinen asema on parantunut, todetaan tuoreessa Elina Nikokosken tutkimuksessa. Vuosi sitten tutkimuksen tekohetkellä työttömänä oli vain 3.6 % tutkimukseen osallistuneista vastaajista.

Tutkimuksen mukaan HUMAKista valmistuneiden tulkkien työurat alkavat usein jo opiskeluaikana, eikä varsinaista työnhakuvaihetta heti valmistumisen jälkeen välttämättä kohdata lainkaan. Valmistuneet tulkit työskentelivät pääasiassa yli 20 hengen tulkkauspalvelu-yrityksissä ja heidän ammattinimikkeenään on useimmiten viittomakielen tulkki. Työ sisältää asioimis- ja opiskelutulkkausta, mutta myös tulkkaukseen valmistautumista, työn raportointia, tulkkivälitystä, viittomakommunikaation tai tukiviittomien opetusta.

Tulkkien työmarkkinatilannetta selvitettiin tilanteessa, jossa valtiollistamiseen liittyvät muutokset olivat käynnissä. Aiemmissa selvityksissä esiin nousseet freelance-kulttuuri, epävakaat työolosuhteet sekä suuri alan vaihtohalukkuus eivät tässä aineistossa määritä kovin paljon tulkkien työtilannetta alalla.

Tutkimus tehtiin Humanistisesta ammattikorkeakoulusta (HUMAK) valmistuneiden keskuudessa. Kyselyyn vastasi 109 viittomakielentulkki (AMK) -tutkinnon nuorten tai aikuiskoulutuksessa suorittanutta. Aineisto kerättiin keväällä 2009.

Lähde: HUMAK

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Enter the characters shown in the image.
Footer