Naapurisopu auttaa kasveja taistelussa tuholaisia vastaan

Jaa sivun osoite |

Anne Heikkinen - 1.4.2010 - 12:39:20

Kasvit tuottavat erilaisia kemiallisia puolustusyhdisteitä, joilla ne suojautuvat muun muassa kasvintuholaisia vastaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan kasvit pystyvät myös toimimaan yhteistyössä hyödyntämällä naapurikasvin tuottamia yhdisteitä omassa puolustuksessaan.
Esimerkiksi suopursu on hyvä naapuri koivun kanssa, sillä koivun lehtiä vioittavat tunturimittarin toukat ja lehtikärsäkkäät karttavat voimakkaasti suopursun hajua.
Tutkimuksen mukaan lehtikärsäkkäät myös valitsivat ravinnokseen mieluummin ilman suopursunaapuria kasvaneen koivunoksan kuin suopursun läheisyydessä olleen oksan.

Itä-Suomen yliopiston, Turun yliopiston ja MTT:n tutkimus vahvistaa aiempia havaintoja tiettyjen kasvien naapureita suojaavasta vaikutuksesta, mutta tarjoaa uuden selityksen sen toimintatavalle.

Yliopistonlehtori Jarmo Holopainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että tässä niin sanotussa assosiatiivisessa vastustuskyvyssä ei vaadita kasvin omien voimavarojen kohdentamista puolustusyhdisteiden tuotantoon. Täten siis kasvillisuuden monimuotoisuuden merkitys korostuu metsäpuiden suojautuessa hyönteistuholaisia vastaan. 

Kasvien haihtuvat yhdisteet toimivat myös pölyttäjien houkuttelijoina sekä vastaavat muun muassa useiden yrttikasvien lajityypillisistä aromeista.

kuunteleKesto 7'18"


Kuvituskuva: Jarmo Holopainen

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Enter the characters shown in the image.
Footer