Kaskesta biohiileen

Anne Heikkinen - 29.5.2012 - 10:04:36

Kuva: Anne Heikkinen

Kaskeaminen on ollut perisuomalainen tapa raivata metsämaasta viljeltävää peltoa. Hieman samaa henkeä on Etelä-Amerikassa käytetyssä terra preta -viljelyssä, jossa viljeltävän maan ominaisuuksia pyritään parantamaan lisäämällä siihen hiillytettyä puuainesta.

Tämä biohiili on nyt nousemassa tutkijoiden kiinnostuksen kohteeksi. Sen toivotaan muun muassa vähentävän lannoituksen tarvetta ja viljellyn peltomaan kasvihuonekaasupäästöjä.

Itä-Suomen yliopistossa on tutkittu biohiilen vaikutusta timotein kasvatukseen.
– Maanparannukseen käytettävää biohiiltä tehdään pyrolyysimenetelmällä eli kuivatislauksella. Puu hiillestetään nopeasti korkeassa lämpötilassa, jotta siitä saadaan pois haihtuvat aineet ja jäljelle jää biohiili. Haihtuvista aineista saadaan bioöljyä, kertoo tutkija Riitta Kettunen.

Erikoistutkija Sanna Saarnion johtamassa projektissa selvitetään nurmiviljelyn ilmastovaikutusten vähentämistä biohiilen avulla.
– Jotain siellä kyllä tapahtuu, mutta tarkkoja tuloksia ei vielä ole. Mielenkiintoa herättäviä nämä alustavat tulokset kyllä ovat, Kettunen toteaa.

kuuntele Kesto 8'23"

 

Footer