Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksen LIFE+ RapuKamu -hanke on saanut rahoitusta jokiravun suojelun edistämiseen. Kolmivuotinen hanke sai 420 000 euroa laajaa tiedotus- ja valistuskampanjaa varten, jossa jaetaan tietoa jokiravun suojelun hyödyistä ja jokirapukantoja uhkaavista riskeistä. Rahoittajina ovat EU:n komission LIFE+-ohjelma, OLVI-säätiö, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö ja ympäristöministeriö hankkeeseen osallistuvien partnereiden lisäksi.
RapuKamu-hankkeen teemoina ovat jokiravun suojelun merkitys ja keinot, rapuruton vaarallisuus sekä vieraslajien uhat jokirapukannoille. Hankkeen tiedotus- ja valistuskampanjoiden avulla pyritään selventämään ja yksinkertaistamaan jokirapukantojen hoitoa ja esitellään rapuruton ja vieraslajien erillistä ja yhteistä uhkaa jokirapukannoille.
Jokirapukannat ovat taantuneet hitaasti viimeisen 150 vuoden ajan. Jokirapusaalis on romahtanut noin kymmenesosaan 1900-luvun alun saaliista ja vakiintunut 2–3 miljoonaan.
– Kotoperäisen jokiravun häviämisen uhka on todellinen, kun rapurutto ja vieraslajit ovat ajamassa vesiluonnon tilan parantumisesta huolimatta jokirapua ahtaalle. Tomerat ja pitkäjänteiset toimet jokirapukantojen säilyttämiseksi ovat tarpeen, kertoo hankkeen koordinaattorina toimiva Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksen dosentti Japo Jussila.
Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat kalatalouskeskukset Hämeestä, Etelä-Karjalasta, Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja Lapista sekä Metsähallitus ja Kalatalouden Keskusliitto. Hankkeen aikana tehdään myös laajempaa yhteistyötä eurooppalaisten, kotoperäisten rapulajien suojeluun perehtyneiden instituutioiden kanssa.
Aspekti 14.8.2016
14.8.2016
Aspekti 7.8.2016
7.8.2016
Aspekti 31.7.2016
31.7.2016
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Veden viljaa Kuopion museossa
22.7.2016
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Kirkon usko ja tieteellinen maailmankuva
23.4.2016
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Tiedetuokio: Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?: 22.06.2016 11.45
22.6.2016
Kirjoita uusi kommentti