Kuopiolainen Runway Suomen ainoana ehdokkaana Yrittävä Eurooppa -kilpailuun

Kimmo Salvén - 6.5.2014 - 08:20:50

Runway, Innovaatioiden kaupallistamiskiitotie -projekti on valittu Suomen ainoana ehdokkaana Euroopan Komission järjestämään Yrittävä Eurooppa -kilpailuun. Suomen ehdokkaan valitsi Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä.
 
Runway osallistui Liiketoimintaympäristön parantaminen -kilpailusarjaan, jossa tunnistetaan kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toteutettavia innovatiivisia ohjelmia. Toimien tulee edistää yritysten perustamista ja kasvua, yksinkertaistaa yritysten lainsäädännöllisiä sekä hallinnollisia menettelyjä ja toteuttaa Think Small First -periaatetta asettamalla pk-yritykset etusijalle. 
 
– Päätimme esittää Runwayta ehdokkaaksi kilpailuun, koska meille on keskeistä pk-yritysten liiketoiminnan kehittäminen ja uusien innovaatioiden kaupallistaminen. Valmennamme pk-yrityksiä, jotta ne saavat kehitettyä uusia tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja tiiviissä yhteistyössä loppuasiakkaiden kanssa, kertoo Runwayn projektipäällikkö Juha Vilhunen.
 
Yrittävä Eurooppa -kilpailun tarkoituksena on antaa tunnustusta menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistämishankkeille eri puolilla Eurooppaa. Kilpailu pyrkii tuomaan esille parhaita yrittäjyyden edistämisen käytäntöjä ja lisäämään tietoisuutta yrittäjyyden tärkeydestä. Tarkoituksena on lisäksi rohkaista ja kannustaa ryhtymään yrittäjäksi.  Suomi on menestynyt hyvin Yrittävä Eurooppa -kilpailussa ja suomalaiset ehdokkaat ovat voittaneet niin pääpalkinnon kuin eri kilpailusarjojen palkintoja.
 
– Runwayn toimintatapa sekä kehittämämme markkina- ja loppukäyttäjälähtöinen tuotekehitys- ja tuotteistamismalli on todettu hyvin toimivaksi. Jo tähän mennessä projektin tuloksena on syntynyt noin 30 uutta työpaikkaa, yli kymmenen uutta tuotetta/palvelua ja viisi uutta yritystä.  Uskomme, että nämä tulokset ovat vahvoja referenssejä toiminnastamme myös Yrittävä Eurooppa -kilpailussa, jatkaa Vilhunen.
 
Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämispalkinnon voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa Napolissa lokakuussa.

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Footer