Keväinen aurinko ja hohtavat hanget saavat monet meistä kaivamaan hiihtovälineet tai luistimet naftaliinista. Monesti kuitenkin nautinnolliseksi ajateltu hiihtolenkki voi muistuttaa pikemminkin kidutusta, jos muutamat perusseikat eivät ole kunnossa.
– Hiihto on välinelaji, joten välineisiin kannattaa satsata. Hiihto on paljon nautinnollisempaa, jos alla on edes kohtuulliset välineet. Lipsuvilla suksilla eteneminen taittaa kyllä nopeasti suurimman innon, toteaa liikuntalääketieteen erikoislääkäri Kai Savonen Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksesta.
Välineiden lisäksi sutjakka hiihtolenkki voi kompastua myös huonoon lihaskuntoon.
– Hiihtäessä käytetään paljon ylävartalon lihaksia, joita nykypäivänä arkisessa aherruksessa ei juurikaan tule käytettyä. Kun sitten nämä lihakset joutuvat äkkiseltään töihin, niin voi olla että jo lenkin aikana alkaa puhti loppua hartiapankista ja seuravana päivänä on kipeät paikat niska-hartiaseudun alueella.
Liikuntavammojen ehkäisyn suhteen tärkein neuvo on mitoittaa reitti, vauhti ja lenkin pituus omien taitojen ja kunnon mukaan.
– Monesti ikävät vammat tulevat etenkin lenkin loppupuolella kun ollaan väsyneitä ja alkaa energia loppumaan. Tarkkaavaisuus ei ole enää niin hyvä ja lihakset ovat väsyneet ja kun tulee yllättävä tilanne, jossa tasapainoa pitäisi korjata, niin helpomminhan siinä kaatuilee, Savonen toteaa.
Aspekti 14.8.2016
14.8.2016
Aspekti 7.8.2016
7.8.2016
Aspekti 31.7.2016
31.7.2016
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Veden viljaa Kuopion museossa
22.7.2016
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Kirkon usko ja tieteellinen maailmankuva
23.4.2016
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Teemana terveys: Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi (S): 14.08.2016 18.08
14.8.2016
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Kirjoita uusi kommentti