Aspekti 16.8.2015

Toimitus - 16.8.2015 - 15:00:00

AspektiAspekti Yle Puheella sunnuntaina 16.8.2015.

Silmiä kirvelee, nokka vuotaa, kurkussa kuristaa – allergiset oireet ovat tuttuja monelle meistä. Yksi keino päästä eroon kiusallisista ja vakavistakin allergisista oireista on siedätyshoito. – Allergeeni, joka oireita aiheuttaa, on se, jolla hoidetaan, tuumaa siedätyshoidon kehittämistä väitöksessään tutkinut LL Aino Rönkä.

Viime syksynä on käynyt melkoinen myrsky viskilasissa, kun Avi ja Valvira ovat kieltäneet, tai ainakin väitetysti kieltäneet, milloin mitäkin. Lasten ja nuorten suojelemiseksi on pyritty poistamaan alkoholiin viittaavat merkit silmistä ja mielistä.

Voivatko katastrofit poikia liiketoimintaa myös Suomeen?
– Iso kysymys on, miten voimme suomalaisina olla ratkaisemassa globaaleja uhkia ja vaaroja, koska meillä on ratkaisuja jo niihin olemassa. Vaikka tilanne on kuinka paha, meidän pitää hakea sitä, miten voimme olla lisäämässä turvallisuutta katastrofi- ja konfliktialueilla, kertoo asiantuntija Jyri Wuorisalo Human Security Finlandista.

Maurizio Lazzaraton teos "Velkaantunut ihminen" käsittelee kaikkialle lonkeroitaan ulottavan velan vaikutuksia velanottajiin ja kertoo velasta pelottavan tehokkaana hallinnan ja kontrollin keinona. Tätä aihetta lähestyi filosofiakahvilassa teoksen suomentanut kääntäjä Anna Tuomikoski.

Fyysisen työn rasittama kroppa kaipaa ja saa tarvitsemaansa lepoa, mutta miten aivotyötä tekevän kannattaisi palautua työstä? Entä voisiko työ itsessään palauttaa ja elvyttää? Työhyvinvoinnista ja kiireestä osana työtä puhutaan Parempi päivä! -ohjelmasarjassa tänään, Anne Heikkisen vieraana on työnohjaaja Satu Roos.

Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 60'00"

 

Lisää Aspekteja (kantti.net)

Yle Puhe

Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

 

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
9 + 4 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer