Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Shakkiluokassa vallitsee täysi hiljaisuus, sillä minkäänlainen juttelu ei kuulu kilpailutilanteeseen. Shakkinappulat siirtyvät harkittuun tahtiin pitkin shakkipöytää, ja ilmeet ovat mietteliäitä.

Päätuomari Hannu Heino kertasi aluksi shakin säännöt, ja valppaat kilpailijat kysyivät muutamia tarkentavia kysymyksiä ennen pelin alkamista. Jokaiselle kilpailijalle oli aikaa 15 minuuttia per peli, jolloin yksi kaksin käytävä peli kesti korkeintaan 30 minuuttia. Jokainen pelaaja asetti pöydällä olevan kellon käymään siksi aikaa, kunnes tekee siirtonsa.

Salon seudun ammattiopistossa opiskeleva Joonas Vatanen innostui shakinpeluusta alakoulussa.

– Pelasin tuolloin shakkia tietokonetta vastaan. Siitä se innostus sitten lähti, Joonas kertoi ennen kilpailupaikalle astumista.

Antton on puolestaan shakin peluussa ensikertalainen, mutta taktiikka on silti selvillä.

– Lähden pelailemaan positiivisella mielellä. Mielestäni shakissa tulee osata lukea ihmisiä ja arvioida omat sekä vastustajan taidot. Pääosin täytyy olla fiksu ja taktikoiva. Itse teen nopeita, mutta suunniteltuja liikkeitä vastustajaa vastaan, mikä saa hänet luulemaan, että hänen nappulansa olisivat vaarassa, hän tietää.

Jalmari Karjalainen kertoi olleensa ennen peliä pikemminkin innostunut kuin jännittynyt.

– Ihan hyvä fiilis on ensimmäisen pelin jälkeen. Shakin peluussa tärkeintä on miettiminen ja kärsivällisyys, hän summaa.

Lajivastaava Panu Pohjolainen kertoi jännityksen olevan kovin pelin alkaessa.

– Toisessa pelissä huomaa jännityksen selvästi laantuvan, aivan kuin pelaajilta putoaisi sata kiloa hartioilta, Pohjolainen kuvaili hymyssä suin ensimmäisen pelin jälkeen kisatunnelmaa.

 

Kuuntele Anttonin ja Joonaksen kommentit ennen kisaa:

kuunteleKesto 2’55”

 

Kuuntele poikien kommentit ensimmäisen pelin jälkeen:

kuunteleKesto 2’02”

 

Kuuntele lajivastaava Panu Pohjolaisen kommentit:

kuunteleKesto 2’04”

 

Toimittajana Sonja Ahtinen

Katso lisää kuvia:

SAKUStars 2017 Kuopio Shakki

Heikki Helve kannustaa kulttuuriharrastusten pariin!

Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve haastattelussamme – mitä hän ajattelee SakuStars-kisoista ja Suomi100-juhlavuoden tunnelmista. Esille tuli myös ammatillisen koulutuksen tärkeys ja siihen liittyvä itsensä ilmaisemisen vapaus.

Leppoisaa kisameininkiä Savon sydämessä Kuopiossa

Saku Ry:n toiminnanjohtajan Saija Sippolan mukaan Sakustars-kilpailulla on pitkät perinteet. 1950-luvulla kisat rajoittuivat lähinnä kirjoittamiseen, mutta sarjojen repertuaari on laajentunut siitä lähtien.

SAKUstarsin tuoreimmat kuulumiset

SAKUstars-toimitus kiittää!

Innostusta, jännitystä, onnistumisen iloa ja paljon muuta on koettu opiskelijoista koostuvan toimituksen arjessa SAKUstars-tapahtuman aikana.

Tapahtumavastaava on väsynyt, mutta onnellinen

SakuStars 2017 oli onnistunut tapahtuma kokonaisuus, mutta mitkä ovat tapahtumavastaava Sirpa Hakala-Kosusen aatteet kolme päivää kestäneestä suurtapahtumasta?

Kisojen ruoassa näkyi savolaisuus sekä ilmastoystävällisyys

Savon ammatti- ja aikuisopiston lounasravintola Mesikassa on käynyt kova tohina kisojen ajan. Ruokittavana on päivittäin omien opiskelijoiden lisäksi noin 700 ylimääräistä suuta.

Kisahuoltajan haastattelu

600 nuorta kilpailijaa, mutta kuka pitää heistä huolen? Yksi näistä huoltajista on Lahden Koulutuskeskus Salpauksen kisahuoltaja Riitta Stenstrom.

DJ-kisassa kuultiin hyvää miksaamista

Keskiviikkoillan nuorten illanvietto lähti keskiviikkona vauhdikkaasti käyntiin DJ-kisalla. Toimittajamme tapasi opiskelijatuomarina kisassa toimineen, DJ-nimellä Pirat esiintyvän Teemu Pietiläisen sekä Omniasta kilpailuihin saapuneen Thomas Kotoulin eli Rustheadin.

JÄTÄ VASTAUS