Pintakäsittelyala on vaativa käsityöala, jolla tarvitaan monipuolista osaamista. Savon ammatti- ja aikuisopistossa alan koulutuksesta valmistuu maalareita ja ensimmäisenä Suomessa myös teollisia pintakäsittelijöitä. Maalari hallitsee rakennusten sisä- ja ulkotilojen pinnat lattiasta kattoon. Pintakäsittelijä työskentelee teollisen pintakäsittelyn tuotantolaitoksissa, ja hän taitaa metallituotteiden maalauksen ja erilaiset pintakäsittelyt.
» Pintakäsittelyala, ammattiesittelyn etusivu
» Ammattiesittelysarjan etusivu
Pinnoitus-Pekan työntekijä, tasoitemies Ari Piirainen finistelee maalattavia pintoja Puijonsarven uuden koulun rakennustyömaalla.
Piirainen toimi aiemmin yli 20 vuotta elintarvikealalla, mutta hakeutui tasoitemiehen ja rapparin aikuiskoulutukseen, kun työt elintarvikeyrityksessä alkoivat vähetä.
Ari Piirainen kertoo, että ammatissa on paljon opittavaa, eikä taitoja opi vuodessa eikä kahdessa. Ala on kuitenkin monipuolinen, varsinkin tasoitepuolella ja rappauksessa. Oppia saa kokeneemmilta työntekijöiltä.
– Tämä on raskas työ, mutta olen tykännyt.
Toimittaja: Anja Hiltunen
Haastateltavat:
Rytmihäiriö tykyttää ja muljahtelee
28.2.2013
Arjen muistipulmat
27.2.2013
Läheltä piti -tilanteet päivänvaloon
26.2.2013
Aspekti 24.2.2013
24.2.2013
Paikoillanne, valmiina, HEP!
21.2.2013
Ei varaa kadottaa yhtäkään nuorta
29.1.2013
Vertaistuki auttaa lapsiperheitä
3.1.2013
Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa
12.2.2013
Itä-Suomen työkoulu-hanke onnistui
11.5.2004
Aspekti 17.2.2013
17.2.2013
Ei varaa kadottaa yhtäkään nuorta
Nimi: keijo (vieras)
Hyvä aihe ja kiitos hyvästä haasteesta nuorten puolesta ,kyllä me kaikki ollaan oltu nuoria ja itse...
Näytä kommentti
Itä-Suomen työkoulu-hanke onnistui
Nimi: Raimo Styhr (vieras)
Kuinka kokemukset/tulokset näkyvät tänään 26.1.2013?
Näytä kommentti
Itä-Suomen työkoulu-hanke onnistui
Nimi: Raimo Styhr (vieras)
Erittäin hyvä juttu tämä työkouluprojekti. Mikä on saanto tarkasteltuna v. 2013, Katja, Kalle,...
Näytä kommentti
Kipu haastaa hoitotakuun
Nimi: Jorma (vieras)
"Osaa kivuista ei koskaan kyetä selvittämään. Niiden alkuperää voidaan vain arvailla. Nämä...
Näytä kommentti
Laatokan Valamon historia on 1800-luvun luomus
Nimi: Atro Niiniluoto (vieras)
Vanhasta Valamosta en ole oikeasti lukenut, mutta uudessa Valamossa olen käynyt 80-luvun alussa.
Näytä kommentti
Parempi päivä: Halonhakkuu on oivaa terveysliikuntaa
28.2.2013
Tiedetuokio: Lehmä voi olla sekä ystävä että tuotantoväline
27.2.2013
Teemana terveys: Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa
26.2.2013
Parempi päivä: Uniniksejä unettomille
21.2.2013
Tiedetuokio: Tutkimus: Vertaistuki auttaa lapsiperheitä
20.2.2013
Teemana terveys: Lasten kuorsaamiseen tulisi tarttua heti
19.2.2013
Parempi päivä: Portaat vai hissi?
14.2.2013
Teemana terveys: Luusto kaipaa liikettä
10.2.2013