Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 16.2.2014.
Viittomakielen päivää vietetään Suomessa joka vuosi 12. helmikuuta. Päivän tavoitteena on nostaa keskusteluun viittomakieleen liittyviä teemoja ja ajankohtaisia kysymyksiä. Suomessa on arviolta 4 000 - 5 000 kuuroa sekä 6 000 - 9 000 kuulevaa viittomakieltä käyttävää ihmistä. Haastattelussamme viittomakieltä äidinkielenään käyttävä Juha Oksanen.
Puhumme myös unesta;
Unella on muutakin merkitystä kuin jaksamisen ylläpitäminen, unen pituudella on yhteyttä esimerkiksi verenpainetautiin ja aineenvaihduntaan.
Työpaikkakiusaaminen ja työyhteisöjen hyvinvointi ovat olleet korostetusti tapetilla alkuvuoden aikana. Miksi työyhteisöt ovat niin alttiita erilaisilla konflikteille ja miten ristiriitatilanteita pitäisi ratkoa?
- On hyvä asia, että asioista puhutaan työpaikoilla avoimesti ja lähdetään miettimään, että mitä se kiusaaminen on ja mitä se pitää sisällään ja mitä me tehdään jos havaitaan, että joku tulee kiusatuksi. Tarvitaan laajapohjaista tietoisuuden lisäämistä tästä asiasta, toteaa työyhteisösovitteluun perehtynyt osastonhoitaja Jari Haapala Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
Kuulemme myös suomalaisen ammattikorkeakoulukentän nykytilasta.
- Työelämä on niin kovassa muutoksessa, että me tarvitaan korkeaan ammatilliseen asiantuntijuuteen perustuvaa koulutusta. Amk-tyyppisellä osaamisella on paljon jalansijaa suomalaisessa yhteiskunnassa, toteaa Arene ry:n toiminnanjohtajana maaliskuun alussa aloittava KT Riitta Rissanen.
Tässä tämänkertaisen Aspektin aiheita.
Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:
Yle Puhe
Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio
Supertreeni tulee, oletko valmis?
3.3.2014
Aspekti 2.3.2014
2.3.2014
Voiko veneen muotoilla uudestaan?
28.2.2014
Hyvä vai paha kala?
25.2.2014
Aspekti 23.2.2014
23.2.2014
Voiko veneen muotoilla uudestaan?
28.2.2014
Muoti vie maailmalle
22.2.2014
Kun englanti ei riitä
29.1.2014
Robottitekniikka tehostaa syövän hoitoa
5.12.2013
Uudet ravitsemussuositukset korostavat kokonaisuutta
Nimi: Jani (vieras)
Olihan tuo tuohon linkitetty.
https://www.kantti.net/artikkeli/2013/09/miten-ravitsemussuositusten-...
Näytä kommentti
Uudet ravitsemussuositukset korostavat kokonaisuutta
Nimi: Turhaa (vieras)
Turhaa, kun kansaa ei kiinnosta. Lihaa ja herkkuja menee niin että vyöstä loppuu reijät. Onko ikinä...
Näytä kommentti
Toisenlainen Timo K. Mukka
Nimi: Niinapa (vieras)
Joo, asuttiin siellä jonkin aikaa vuokralla.
Upea ja aivan uniikki teos.
Näytä kommentti
Toisenlainen Timo K. Mukka
Nimi: Hienoa (vieras)
Taitaa olla tämä seinä se Mukan maalaama?
http://www.hs.fi/kulttuuri/Timo+K+Mukan+maisemamaalaus+l%...
Näytä kommentti
KYS ottaa potilaiden monilääkityksen suurennuslasin alle
Nimi: Nimetön (vieras)
Tervedys todella mahtavat ja asialliset netti sivut!
Kysymys on päänsärky mihin ei ole löytynyt...
Näytä kommentti
Aspekti: Hyvä vai paha kala?
1.3.2014
Parempi päivä: Anteeksi kuinka?
27.2.2014
Aspekti: Valloittavat vampyyrit!
22.2.2014
Parempi päivä: Ravintolisät, tarpeellisia vai tarpeettomia?
20.2.2014
Aspekti: Viittomakieli on oma itsenäinen kieli
15.2.2014
Teemana terveys: Robottitekniikka tehostaa syövän hoitoa
10.2.2014
Tiedetuokio: Jätevedet ja maaperä puhtaaksi raskasmetalleista
7.2.2014
Teemana terveys: Humalahakuinen juominen on selvä terveysriski
6.2.2014