Kuinka tukea onnellista ikääntymistä?

Anne Heikkinen - 24.11.2012 - 14:29:19

Kuva: Anne Heikkinen

Elämänkokemusta, hiljaista tietoa ja valoisaa virtaa – näitä piisaa senioreissamme. Ohjelmasarjassa 10 kysymystä ikääntymisestä kurkataan ikäihmisten elämään monelta nurkalta.

Rollaattorireittejä, esteettömiä kulkuväyliä, yhteisöllistä ja virikkeellistä päivätoimintaa, muun muassa näitä ikäihmiset toivovat kotikuntansa päättäjiltä. Mutta kuinka hyvin ikäihmisten ääni kuuluu kunnissa?

Kuopion kaupungin hoivajohtaja Mari Antikainen vastaa, että ikäihmisten ääni kuuluu kunnissa entistä moninaisempana.
– Kyllä siellä on monta eri tarinaa. Aikaisempi palvelutuotanto on ollut jäykkää ja nyt uusi näkökulma tuo mukanaan sen, että palveluita räätälöidään ja tehdään tuotekehitystä palvelujen suhteen. Ykkösasiana on kotiin tuotettavien palvelujen kehittäminen.

– Näkökulma on muuttunut kovasti, sillä aikaisemmasta hallintokulttuurimaisesta työskentelystä on siirrytty asiakaslähtöiseen työskentelyyn. Käymme siis asiakkaiden kanssa vuoropuhelua siitä, miten kaupunki aikoo jatkossa vanhuspalveluita kehittää, kertoo Kuopion kaupungin hoivajohtaja Mari Antikainen.

Myös Varkaudessa viestiä viedään hyvässä hengessä. Vanhusneuvoston jäsen ja Varkauden Eläkkeensaajat ry:n puheenjohtaja Heikki Alanen kertoo konkreettisen esimerkin.
– Teimme muutama vuosi sitten aloitteen seniorikortista ja monien mutkien kautta se on nyt käytössä. Tästä kuuluu kiitos kaupunginjohtajalle, että hän vei asian finaaliin asti. Muutoin terveyspalvelut ovat ykkösasia, josta on tullut paljon palautetta, että kun ei oikein meinaa lääkäriin päästä. Ja esteettömyys on tärkeä asia, että iäkkäät pystyvät kulkemaan liikenteessä. Esimerkiksi suojatieliuskat voi olla hankalia, mutta aina kun niistä puhutaan, niin tulee pieniä korjauksia. Alanen listaa.

Asko Paukkosen harteilla on Varkauden Eläkkeensaajien ohjelmaryhmän vetäminen.
– Kyllä se kun vaan jaksaa lähteä, niin arjesta irtauttaa. Joka viikko on lauluharjoitus ja ohjelmaryhmän harjoitus, joka toinen viikko on kerho, on palvelutalovierailuja ja erilaisia juhlia. Kyllä tämä talkootyö ei ole itseltä pois vaan se on elämän rikkaus!

kuuntele Kesto 15'02"

 

Ohjelmasarjan etusivulle

Ohjelmasarjan osat:

  1. Millä reseptillä jaksaa töissä – vielä seniorinakin?
  2. Onko ikääntyville riittävästi asumisen vaihtoehtoja?
  3. Millainen merkitys on matalan kynnyksen hyvinvointipalveluilla?
  4. Omaishoito on rakasta ja raskasta työtä
  5. Miljoona yli 65-vuotiasta – ongelma vai mahdollisuus?
  6. Millainen merkitys elintavoilla on ikääntyvien hyvinvoinnille?
  7. Kuinka tukea onnellista ikääntymistä?
  8. Mikä on teknologian rooli ikääntyvien hoivan saralla?
  9. Kuntouttava työote patistaa ylös sängystä
  10. Millainen on kuntien rooli hyvän ikääntymisen tukemisessa?

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
9 + 6 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer