Luomuruokailu on Suomessa vielä lapsenkengissä. Esimerkiksi ammattikeittiöiden luomuraaka-aineiden käyttöä rajoittavat ongelmat tuotteiden ympärivuotisessa saatavuudessa, tuotevalikoimien vähäisyys, puolivalmisteiden puuttuminen sekä tavanomaista ruokaa korkeampi hinta.
Ammattikeittiöillä on Suomessa merkittävä rooli elintarvikkeiden käyttäjinä, ja niiden tarjoamilla aterioilla on keskeinen merkitys suomalaisten ravitsemuksessa. Ammattikeittiöiltä toivotaan luonnonmukaisesti tuotetun ruuan käytön lisäämistä, mutta tietoa luomutuotteiden käyttöön vaikuttavista tekijöistä ja luomuruuan ravitsemuksellisista ominaisuuksista on toistaiseksi vähän.
Hankepäällikkö Eija Muukka Savon ammatti- ja aikuisopiston EkoCentria-yksiköstä tutki luomun käyttöä väitöskirjassaan Luomun tie päiväkotiin: Luomuruokailun toteutettavuus ja ravitsemuksellinen merkitys päiväkotilapsille. Tutkimuksen kohteena oli kaksi kuopiolaista päiväkotia, joista toisessa käytettiin luomuruokaa. Lisäksi luomuruokailun toteutettavuutta tutkittiin 22:ssa Portaat luomuun -ohjelmaan kuuluvassa päiväkodissa eri puolilla Suomea.
Kuopiolaisissa tutkimuspäiväkodeissa mitattiin ruuan kulutus kaksi kertaa kuuden viikon jaksoissa. Luomupäiväkodissa laskettiin lisäksi käytettyjen luomuelintarvikkeiden osuus, joka oli keskimäärin noin puolet kaikista käytetyistä elintarvikkeista ja suurempi syksyllä kuin talvella. Pääruokiin käytettäviä luomutuotteita oli tasaisimmin saatavilla, kun taas lisäkesalaattien luomuraaka-aineiden saatavuus vaihteli eniten vuodenaikojen mukaan. Mahdollisuudet luomun käyttöön koettiin paremmiksi pienemmissä Portaat luomuun -ohjelman päiväkodeissa.
Tämän tutkimuksen mukaan luomutuotteita käytetään mielellään päiväkodeissa, mutta käytön kattavuudessa on suuria eroja ja myös vaihtelua vuodenajan mukaan elintarvikeryhmien välillä. Päiväkotilasten vanhempien suhtautuminen luomutuotteisiin oli hyvin myönteistä ja he pitivät luomuruuan tarjoamista päiväkotilapsille suotavana. Tutkimusta tarvittaisiin luomutuotteiden ravintosisällöstä ja niiden käytön vaikutuksista terveyteen, Eija Muukka toteaa.
Haastateltavana:
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Univelkojen maksu ei onnistu kesälomalla
18.7.2016
Teema: Painonhallinta ja laihduttaminen
24.4.2014
Tuplasti vanhemmuutta ja arjen iloja
Nimi: Eija Holopainen (vieras)
Toimittaisin sinulle muutamia valokuvia mm. isäsi vanhempien hääkuvan.Myös muutamia esineitä...
Näytä kommentti
Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi
Nimi: Jussi Karppi (vieras)
Hei, kiitoksia ja onnittelut väitelleelle!
Pohtiva kysymys? Onko todella niin, että hyvin...
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Aspekti: Muistisairaus voi oireilla muuttuvana käytöksenä: 20.08.2016 08.05
20.8.2016
Teemana terveys: Viljojen terveysvaikutukset: ruislese on fytokemikaalipommi (S): 14.08.2016 18.08
14.8.2016
Teemana terveys: : Vaikuttaako pienitaajuisille magneettikentille altistuminen lisääntymisterveyteen? (S): 28.07.2016 19.08
28.7.2016
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Kirjoita uusi kommentti