Pohjoissavolaiset koulutuskuntayhtymät jatkavat toistaiseksi entisellään huolimatta kuntarakenteen ravistelusta. Ammatillista koulutusta tarjoavat Savon ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymät eivät aio ryhtyä yhdistymään, vaikka tuoreessa kuntarakenne-esityksessä tätä suositellaankin.
Koulutuskuntayhtymien johtajien mukaan jatko riippuu pitkälti siitä, mitä kunnissa alkaa tapahtua.
Ylä-Savon yhtymän johtajan Matti Notkon mukaan nykymallilla ei voitaisi jatkaa, jos Pohjois-Savoon muodostetaan esitetyt kaksi tai kolme kuntaa. Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Markku Rissanen toteaa, että muutos voi olla edessä, jos kuntayhtymiä aletaan kyseenalaistaa hallintomallina.
Jos valtiovalta alkaa siirtää koulutuspaikkoja Itä-Suomesta pääkaupunkiseudulle, ammattikoulutusta Itä-Suomessa antavien tahojen on todennäköisesti tiivistettävä yhteistyötä alueen puolien pitämiseksi.
YLE Savo
Hellekesä sotki D-vitamiinitutkimusta
17.2.2012
Kirjakantti sai uuden kodin
15.2.2012
Tutkimustyö tuo uusia pinnoitteita
14.2.2012
Ajankohtaista Pohjois-Savosta viittomakielelle tulkattuna
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset palautteestanne. Kyse ei ole varsinaisesta uutistoiminnasta, vaan opiskelijoiden...
Näytä kommentti
Ajankohtaista Pohjois-Savosta viittomakielelle tulkattuna
Nimi: Hmmm (vieras)
Eikö uutisten lukemisessa käytetä viittomakielistä kuuroa ollenkaan? Ihmetystä tämä kyllä synnyttää...
Näytä kommentti
Viittomakielen alkeita
Nimi: Viittomakielinen (vieras)
Tähän sanoisin, että puhtaasti viittomakieliset eivät oikein innostu sormiaakkosia tuijottamaan...
Näytä kommentti
Painonpudotus tehoaa uniapneaan
Nimi: Kimmo Salvén
Kiitokset huomiosta, vika on korjattu.
Näytä kommentti
Painonpudotus tehoaa uniapneaan
Nimi: Taina Rytkönen (vieras)
Linkki haastatteluun ei toimi?
Näytä kommentti
Teemana terveys: Nuori kaipaa arkisia kohtaamisia aikuisen kanssa
14.2.2012
Tiedetuokio: Haasteena tieteen kansantajuistaminen
9.2.2012
Teemana terveys: Uusi hoitomuoto tuo toivoa silmänpohjan ikärappeumaan
6.2.2012
Aspekti: Nuori tutkija tuntee tieteen popularisoinnin haasteet
5.2.2012
Tiedetuokio: Miten metsäkasvit altistuvat radioaktiivisille aineille?
1.2.2012
Aspekti: Ruoalla hyvää mieltä
28.1.2012
Teemana terveys: Keinutuoliharjoittelu kohentaa kuntoa
26.1.2012
Tiedetuokio: Painonpudotus tehoaa uniapneaan
24.1.2012