Voiko musiikkia olla ilman ääntä?

Anne Heikkinen - 3.5.2013 - 14:00:45

Voiko musiikkia olla ilman ääntä? Entä kuinka instrumentaalimusiikkia voi tulkata viittomakielelle?

Viittomakielentulkeiksi Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion kampuksella opiskelevat Hely Kainulainen ja Elina Kovanen ovat hypänneet silmät kiinni kylmään veteen lähtiessään tulkkaamaan Markku Laakson soittamaa kitaramusiikkia visuaaliseen muotoon.

– Tämä on ihan huikea tilanne ja liikkeelle on lähdetty uteliaalla tutkimusmatkailijan mielellä. Viittomisessa kädet liikkuu ja musiikki on pääosin liike-energiaa, kyllä sieltä on jo jotain yhteistä kosketuspintaa löytynyt, Markku Laakso toteaa.

Työn alla on musiikkiin liittyvässä seminaarissa esitettävä musiikkiesitys. Esitettäväksi valikoitunut Bachin teos ei päästä tulkkaajaansa helpolla.
– Koetamme saada musiikkia visuaaliseen muotoon liikkeen ja käsimuotojen kautta, selkeitä viittomia ei käytetä vaan ilmennetään musiikkia muilla tavoin, opiskelijat kertovat.

Hyppää kuulolle harjoituksiin:

kuuntele Kesto 15'37"

 

Footer