Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Keskiviikkoillan kavalkadissa nähtiin tyytyväisiä ilmeitä, kun parhaat kilpailijat palkittiin. Yksi heistä oli Porvoon ammattiopistosta saapunut Antti Varjola, joka nappasi kisoista peräti neljä mitalia.

Antti Varjola

Yhteensä viiteen livesarjaan osallistunut kilpailija voitti räpistä hopeaa sekä lausunnasta pronssia.

– Huomenna tulee vielä näytelmästä kultaa, mies hymyilee.

Livesarjojen lisäksi hän osallistui ennakkosarjoista runoon ja videoon, joista molemmista tuli hopeaa.

Esitykset sujuivat miehen mukaan aivan mahtavasti.

– Todella hienoa olla tuolla lavalla ja huomata, miten jengi tykkää. Täällä olo on ainutlaatuista, koska yhteinen fiilis on ihan mahtava ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Se tunne korostuu lavalla ollessa.

Aivan ummikkona hän ei joutunut lavalle kiipeämään, sillä kisat eivät olleet Antille ensimmäiset. Hän on osallistunut SAKUstarsiin jo viime ja edellisvuonna, ja muutakin esiintymiskokemusta mieheltä löytyy.

– Viime vuonna tuli neljä mitalia ja sitä edellisenä kaksi. Nämä ovat tähän mennessä parhaat kisat, koska olen kerrankin terve ja saan vain nauttia esityksistä, Antti hymyilee ja kiittelee järjestäjiä onnistuneista kisoista.

Toimittajana Hanna Sund

Heikki Helve kannustaa kulttuuriharrastusten pariin!

Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve haastattelussamme – mitä hän ajattelee SakuStars-kisoista ja Suomi100-juhlavuoden tunnelmista. Esille tuli myös ammatillisen koulutuksen tärkeys ja siihen liittyvä itsensä ilmaisemisen vapaus.

SAKUstarsin tuoreimmat kuulumiset

SAKUstars-toimitus kiittää!

Innostusta, jännitystä, onnistumisen iloa ja paljon muuta on koettu opiskelijoista koostuvan toimituksen arjessa SAKUstars-tapahtuman aikana.

Tapahtumavastaava on väsynyt, mutta onnellinen

SakuStars 2017 oli onnistunut tapahtuma kokonaisuus, mutta mitkä ovat tapahtumavastaava Sirpa Hakala-Kosusen aatteet kolme päivää kestäneestä suurtapahtumasta?

Kisojen ruoassa näkyi savolaisuus sekä ilmastoystävällisyys

Savon ammatti- ja aikuisopiston lounasravintola Mesikassa on käynyt kova tohina kisojen ajan. Ruokittavana on päivittäin omien opiskelijoiden lisäksi noin 700 ylimääräistä suuta.

Kisahuoltajan haastattelu

600 nuorta kilpailijaa, mutta kuka pitää heistä huolen? Yksi näistä huoltajista on Lahden Koulutuskeskus Salpauksen kisahuoltaja Riitta Stenstrom.

DJ-kisassa kuultiin hyvää miksaamista

Keskiviikkoillan nuorten illanvietto lähti keskiviikkona vauhdikkaasti käyntiin DJ-kisalla. Toimittajamme tapasi opiskelijatuomarina kisassa toimineen, DJ-nimellä Pirat esiintyvän Teemu Pietiläisen sekä Omniasta kilpailuihin saapuneen Thomas Kotoulin eli Rustheadin.

JÄTÄ VASTAUS