Ensiapua ja vaarallisia tilanteita

Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä
Hanna Arstila on hyvillään siitä, että pahemmilta vahingoilta on vältytty.

Haastattelimme Hanna Arstilaa, hänellä on ollut päivystyksen vastuu koko tapahtuman ajan. Ensiapupiste rakennettiin maanantaina 24.04. Ensiapupiste on toiminut kisojen ajan aamu kahdeksasta iltapäivä neljään.

Hannan apuna ovat toimineet sosiaali- ja terveysalan opiskelijat, joita on 25 kappaletta. Opiskelijat ovat tykänneet olla hommissa, koska ovat päässeet koulunpenkiltä käytännön hommiin. Opiskelijat ovat olleet kylläkin hiukan turhaantuneita, sillä tilanteita on ollut vähän. Tilanteita ovat olleet pienet haavat, nyrjähtäneet nilkat sekä pahoinvointi. Hanna on ollut hyvillään, koska pahemmilta vahingoilta on vältytty. Päivystys on toiminut myös kilpailupisteissä.

Hannan mielipide SakuStars kilpailusta on positiivinen ja hän on häkeltynyt miten paljon taitoa oppilaat omaavat ympäri Suomea. Hän on päässyt nauttimaan taidonnäytteistä päivystyksen lomassa sekä hän on käynyt katsomassa vapaa-ajalla myös esityksiä.

Muutamia vakavampia turmia huolimatta SakuStars on sujunut turvallisesti.

Toimittaja: Katariina Tolvanen
Kuvaaja: Joel Elmaci

Safety first – turvallisuusvastaavien terveiset

Turvallisuus on kaiken A ja O isoissa tapahtumissa. Toimittajamme Elli Hiltunen tapasi kaksi turvallisuusalan opiskelijaa, Wilman ja Kristianin. He kertovat mitä heidän työnkuvaan kuuluu ja mikä on tärkeää turvallisuuden säilyttämiseksi.

SAKUstarsin tuoreimmat kuulumiset

SAKUstars-toimitus kiittää!

Innostusta, jännitystä, onnistumisen iloa ja paljon muuta on koettu opiskelijoista koostuvan toimituksen arjessa SAKUstars-tapahtuman aikana.

Tapahtumavastaava on väsynyt, mutta onnellinen

SakuStars 2017 oli onnistunut tapahtuma kokonaisuus, mutta mitkä ovat tapahtumavastaava Sirpa Hakala-Kosusen aatteet kolme päivää kestäneestä suurtapahtumasta?

Kisojen ruoassa näkyi savolaisuus sekä ilmastoystävällisyys

Savon ammatti- ja aikuisopiston lounasravintola Mesikassa on käynyt kova tohina kisojen ajan. Ruokittavana on päivittäin omien opiskelijoiden lisäksi noin 700 ylimääräistä suuta.

Kisahuoltajan haastattelu

600 nuorta kilpailijaa, mutta kuka pitää heistä huolen? Yksi näistä huoltajista on Lahden Koulutuskeskus Salpauksen kisahuoltaja Riitta Stenstrom.

DJ-kisassa kuultiin hyvää miksaamista

Keskiviikkoillan nuorten illanvietto lähti keskiviikkona vauhdikkaasti käyntiin DJ-kisalla. Toimittajamme tapasi opiskelijatuomarina kisassa toimineen, DJ-nimellä Pirat esiintyvän Teemu Pietiläisen sekä Omniasta kilpailuihin saapuneen Thomas Kotoulin eli Rustheadin.

JÄTÄ VASTAUS