Toisen asteen koulutuksen liiketalouden opintoja voi kutsua ajokortiksi työelämään ja liiketalouden perusosaajaa kokonaisuuksien hallitsijaksi. Liiketalouden koulutusohjelman suorittaneet merkonomit ja datanomit voivat toimia monentyyppisissä työtehtävissä työelämässä.
Talousasioiden taitamisen lisäksi liiketalouden osaajalla on oltava "sosiaalista älykkyyttä" - mitä se on?
» Ammattiesittelysarjan etusivu
Liiketalouden alan työllisyysnäkymät ovat Pohjois-Savossa hyvät sekä kaupan että taloushallinnon aloilla, opettaja Anne Nissinen kertoo. Merkonomin tutkinto on liiketalouden perustutkinto. Merkonomin koulutus antaa monipuoliset mahdollisuudet toimia liike-elämässä, esimerkiksi myyjänä päivittäistavara- tai erikoisliikkeissä tai toimihenkilönä talous- ja toimistopalveluissa julkisella ja yksityisellä alalla.
Osastopäällikkö Tuula Väli-Tainiolla Anttila Oy:n Kuopion tavaratalosta on vakaa näkemys myyjältä vaadittavista taidoista. Myyjä on nykyisin paitsi asiakaspalvelija myös moniosaaja, hän toteaa. Myyjän tärkeimpiä ominaisuuksia ovat sosiaalisuus iloinen mieli, ja aito halu palvella asiakasta. Suoraan koulutuksesta tuleva ei vielä ole valmis myyjä, mutta kun nuori osaa sanoa päivää, kiitos ja hei sekä omaa positiivisen palveluasenteen, niin siitä se ura lähtee.
Joonas Jokilinna opiskelee toista vuotta Savon ammatti- ja aikuisopiston liiketalouden business to business – eli yritykseltä yritykselle -koulutusohjelmassa. Siinä kaupantekokumppanit ovat yrityksiä, eli yritys myy palvelujaan ja tuotteitaan toisille yrityksille. Yritysmyynti kiinnostaa Jokilinnaa, koska siinä pääsee ratkaisemaan oikeasti yritysasiakkaan ongelmia, ja jokainen yritysasiakas on myyjälle henkilökohtainen asiakas. Jokilinna aikoo yrittäjäksi. Web design –alan yritys on jo perusteilla serkun kanssa.
Liiketalouden perusopinnoista valmistuu merkonomeja pääasiassa kaupan erilaisiin työtehtäviin ja muun muassa tilitoimistoihin. Datanomiksi valmistuneet työskentelevät esimerkiksi tietotekniikan tukitehtävissä. Liiketalouden perustutkinto antaa myös hyvät valmiudet toimia itsenäisenä yrittäjänä.
Liiketalouden opintoja opiskellaan käytännönläheisesti esimerkiksi toimimalla harjoitusyrityksessä.
Liiketalouden alalla työskentely edellyttää halua ja kykyä palvella monenlaisia asiakkaita. Kielitaito, liiketaloudellinen ajattelu, yrittäjähenkisyys, tietotekninen osaaminen, vastuullisuus, luovuus, joustavuus ja yhteistyökyky kuuluvat alalla menestyvien ominaisuuksiin. Millaisia työntekijöitä hakevat esimerkiksi tavaratalonjohtaja ja tilitoimistoyrittäjä?
Linkkejä:
Aspekti 24.7.2016
24.7.2016
Veden viljaa Kuopion museossa
22.7.2016
Univelkojen maksu ei onnistu kesälomalla
18.7.2016
Aspekti 17.7.2016
17.7.2016
Aspekti 10.7.2016
10.7.2016
Aspekti 3.7.2016
3.7.2016
Eläinlapset Kuopion museossa
1.7.2016
Aspekti 26.6.2016
26.6.2016
Järkeä lääkehoitoon
21.3.2011
Univelkojen maksu ei onnistu kesälomalla
18.7.2016
Teema: Muisti ja muistisairaudet
31.10.2013
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Kimmo Salvén
Hei, kiitokset huomiosta. Linkki korjattu.
Näytä kommentti
Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?
Nimi: Nimetön (vieras)
Hei, miksi tämä mikromuovijuttu ei pyöri tuossa MP3-linkissä? Nyt sieltä tulee vain jotain...
Näytä kommentti
Mikä altistaa alkoholismille?
Nimi: Nimetön (vieras)
Erittäin valitettavaa, että nykyinen hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansan tilaa...
Näytä kommentti
Aivot ovat tietotyöläisen tärkein työkalu
Nimi: Kimmo Salvén
Lisätietoja voi kysellä esimerkiksi tuossa videolla esiintyvältä Petteri Kalliolta Aducatesta...
Näytä kommentti
Aivot ovat tietotyöläisen tärkein työkalu
Nimi: Jorma Väisänen (vieras)
Kuuntelin Yle- areenasta Aspekti- lähetyksen, jossa puhuttiin Tuloksellista tietotyötä- hankkeesta...
Näytä kommentti
Aspekti: Mikrobit hyvässä ja pahassa: 16.07.2016 08.05
16.7.2016
Teemana terveys: Voiko aivojen toimintaa buustata? (S): 14.07.2016 15.29
14.7.2016
Aspekti: Yhteiskuntaluokka työläistyttöjen koulutusvalinnoissa: 09.07.2016 08.05
9.7.2016
Aspekti: Peleillä hyvinvointia: 02.07.2016 08.05
2.7.2016
Teemana terveys: Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun: 27.06.2016 11.41
27.6.2016
Aspekti: Juhannusta vietetään tulisieluisen julistajan muistoksi: 25.06.2016 08.05
25.6.2016
Tiedetuokio: Uhkaako mikromuovi merien lisäksi myös Suomen järviä?: 22.06.2016 11.45
22.6.2016
Teemana terveys: Mikä altistaa alkoholismille?: 21.06.2016 15.24
21.6.2016