K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Puhdastila-hanke yhdistää toimijat toiselta asteelta yliopistoon

Biotekniaan keväällä 2007 valmistuvia ultrapuhdastiloja käytetään sekä koulutustarkoituksiin että yritysten tutkimus- ja kehittämistarpeisiin. Lääketeollisuuden puhtausvaatimusten mukaiset tilat ovat valmistuessaan ainutlaatuiset niin Suomen kuin Pohjoismaidenkin mittakaavassa. - Tiloihin pääsee vain erityisten sisäänkäyntien kautta suoja-asusteessa, joka peittää kaiken paljaan ihon, kertoo Puhdastila-hankkeen projektipäällikkö Sirkka Malmioja.

Savon ammatti- ja aikuisopistossa käynnistynyt Puhdastila-hanke sisältää uusien tutkimus- ja koulutustilojen rakentamisen, erillisen tutkimus-, kehitys- ja yrityshautomohankkeen sekä puhdastilojen koulutushankkeen.

 

Tavoitteena on luoda puhdastilakoulutusjärjestelmä, joka palvelee sekä yritysten koulutustarpeita että tutkintoihin johtavaa koulutusta. Projektipäällikkö Sirkka Malmioja kertoo, että koulutuksen sisältöjä ovat muun muassa puhdastilojen tekniset ratkaisut, puhdastilamittaukset, laitteiden testaus sekä työskentely puhdastiloissa.

     
Puhdastila-hankkeen projektipäällikkö Sirkka Malmioja esittelee puhdastilatoimintaan liittyvää suoja-asua.
 

Yksi ultrapuhtaita tiloja tarvitsevista kuopiolaisyrityksistä on Ark Therapeutics, joka toimialana on kliinisiin kokeisiin tarvittavien geenipohjaisten lääkkeiden, diagnostisten tuotteiden ja uusvektorien tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantotoiminta. - Koulutamme jatkuvasti omaa henkilökuntaamme huippututkimukseen liittyvän puhdastilaosaamisen ympärillä. On todella merkittävää, että Kuopioon saadaan puhdastilaosaamisen edistämiseen liittyvää koulutusta ja ajanmukaiset puhdastilat, jotka ovat yritystenkin käytettävissä, toteaa toimitusjohtaja Timo Ristola.

Puhdastilojen rakentamiseen liittyvä tarjouskilpailu on parhaillaan käynnissä ja rakentamisen odotetaan alkavan vielä tämän vuoden puolella.


Toimittaja: Anne Haapalainen

Haastateltavana:

  • Projektipäällikkö Sirkka Malmioja, Savon ammatti- ja aikuisopisto

13.9.2006