Arkkipiispalla vieraana Hannu-Pekka Björkman: Taiteen ja taiteilijan vapaus ja vastuu
K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

kantti.net - koulutus ja oppiminen

Tältä sivulta löydät kantti.net -verkkopalvelun koulutusta ja oppimista käsittelevän materiaalin aikajärjestyksessä.


Kuva: Anja Hiltunen» Korkeakoulujen arviointineuvoston jäsenyys on näköalapaikka korkeakoulutuksen maailmaan

Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) tekemät korkeakoulujen laatujärjestelmien arvioinnit antavat opetusministeriölle ja korkeakouluille tietoa päätöksentekoa ja toiminnan kehittämistä varten. Jäsenyys arviointineuvostossa on hyvä näköalapaikka niin kotimaiseen kuin kansainväliseen korkeakoulutuksen maailmaan, kertoo KKA:n jäsenenä vuoden 2008 alusta toiminut vs. tulosaluejohtaja Riitta Rissanen Savonia-ammattikorkeakoulusta.

Kuva: Kimmo Salvén» Nettipuheluista tehoa harjoitteluohjaukseen

Savonia-ammattikorkeakoulun terveysalan yksikössä käytetään nettipuheluja harjoittelijoiden ohjaamisessa. Oppilaitoksessa huomattiin nettipuhelujen säästävän huomattavasti oppilaitoksen rahaa ja opettajien aikaa. Opiskelijat saavat myös ohjausta moninkertaisesti aiempaan verrattuna. Ohjausta kokeiltiin ensin Ohjus-hankkeessa, jonka blogi osoittautui menestykseksi hanketyössä. Blogista ja nettiyhteyksistä on tullut työkaluja muuhunkin toimintaan.

Kuva: Anne Heikkinen» Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteisestä kampuksesta 20 000 ihmisen elävä kohtaamis- ja asuinpaikka

Kuopion yliopisto ja Savonia-ammattikorkeakoulu ovat valmistelleet konsortioyhteistyötä kaksi vuotta. Yhteistyö tiivistyy, kun ammattikorkeakoulu siirtyy vaiheittain toimimaan yliopiston kanssa samalla kampuksella – mutta millaisella? Tulevaa kampusta hahmoteltiin korkeakoulujen ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa. Parhaimmillaan Kuopion Savilahdesta kampuksineen tulee 20 000 ihmisen elävä kohtaamis- ja asuinpaikka.

Kuva: Anja Hiltunen» Viittomakielialan koulutus juhli Kuopiossa useita pyöreitä vuosia

Kuopion viittomakielialan koulutuksessa oli toukokuussa useita syitä juhlaan: Humanistinen ammattikorkeakoulu ja sen viittomakielentulkkikoulutus ovat tulleet 10 vuoden ikään, viittomakielen tulkkikoulutus kaikkiaan täyttää 30 vuotta ja Pohjois-Savon opisto on antanut viittomakielialan koulutusta 25 vuotta. Ensi syksynä alan koulutukseen saadaan uusia tutkintoja. Entä mitä merkitsee tulkkipalvelujen siirtyminen kunnilta valtiolle 2010?

Kuva: Anne Heikkinen» Korkeakoulututkintojen rakenneuudistus aiheuttaa vipinää opiskelijoissa

Tutkintorakenne muuttui korkeakouluissa kaksiportaiseksi vuonna 2005. Vanhamuotoisen tutkinnon suorittavien on valmistuttava heinäkuun loppuun mennessä tai tehtävä uusi opintosuunnitelma. Aiheuttaako tutkintorakenteen uudistuminen ylimääräistä kiirettä yliopiston opintoasioiden osastossa? Ehtivätkö vanhamuotoisen tutkintorakenteen mukaan opiskelevat valmistua määräajassa?

Kuva: Anja Hiltunen» Taitaja 2008

Ammatillisen koulutuksen Taitaja 2008 –kilpailut järjestettiin tänä vuonna Espoossa. Ensi vuonna kisat ovat Vaasassa. Kuopio tavoittelee Taitaja 2011 –kilpailujen isännyyttä. Kilpailut ovat nykyisin suuren mittaluokan tapahtumia, jossa järjestävä oppilaitos tarvitsee avuksi myös paikallista elinkeinoelämää.

Kuva: Anja Hiltunen» Juniorit opettavat tietotekniikkaa senioreille Kuopion G&G-hankkeessa

Tietotekniikan perustaidot alkavat kuulua kansalaisten perustaitoihin, kun palvelut siirtyvät yhä enemmän nettiin. Myös seniori-ikäisten kannattaa taitoja opetella.

Kuopion ammatti- ja aikuisopistossa pilotoitiin keväällä 2008 alun perin Italiassa kehitettyä opiskelumallia, jossa nuoret tutorit opastavat seniori-ikäisiä tietotekniikan käyttöön vaikka hiiren käytöstä alkaen. Opintoja tukee internetin itseopiskeluun tarkoitettu maksuton Nettijumppa-sivusto.

Kuva: Anne Heikkinen» Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun tieto- ja tukipalveluita siirretään saman katon alle

Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun konsortioksi tiivistyvässä yhteistyössä ensimmäisiä alahankkeita on ollut tieto- ja viestintätekniikan tukipalvelujen yhdistäminen. Yhdistäminen johtaa myös tukipalvelujen laatukriteeristön yhtenäistämiseen. Korkeakoulujen tukipalvelujen laajentamista ja vakiinnuttamista pohtinut asiantuntijaryhmä on joutunut määrittelemään myös, mitä verkko-opetuksella oikein tarkoitetaan.

Kuva: Mari Keinänen» Mitä korkeakoulujen auditoinneista on opittu?

Korkeakoulujen arviointineuvosto on auditoinut maaliskuuhun 2008 mennessä 15 korkeakoulua. Tavoitteena on, että kaikki korkeakoulut olisi auditoitu vuoteen 2010 mennessä. Millaisia korkeakoulujen vahvuuksia ja kehittämiskohteita auditoinneista tehty yhteenveto paljastaa? Vuonna 2011 käynnistyy korkeakoulujen toinen auditointikierros, ja se tuo mukanaan uudistuksia arviointikohteisiin.

Kuva: Anja Hiltunen» Ruoka on työ ja harrastus ravitsemisalan vuoden opettaja Sinikka Määttälälle

Ravitsemisalan ammattilaiset valitsivat Vuoden 2008 opettajaksi ruokatuotannon lehtori Sinikka Määttälän Savonia-ammattikorkeakoulusta Kuopiosta. Valintaperusteissa Sinikka Määttälää kuvataan pidetyksi opettajaksi, joka haluaa siirtää uteliaisuuden ja kokeilunhalun tuleville sukupolville.

 

Seuraavat 10 aihetta