K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Oppia suorassa lähetyksessä virtuaaliluokasta

Kuopion klassillisessa lukiossa ollaan siirtymässä uudenlaiseen tapaan välittää opetusta mediapalvelimen avulla luokista suoraan internetiin. Luokkiin sijoitetut verkkokamerat kuvaavat opetustilannetta, jota voi seurata periaatteessa mistä tahansa. Tulevaisuuden tavoitteena on jopa taltioida oppitunteja talteen, jotta opiskelija voi palata niihin myös myöhemmin.

  Kuva: Anne Haapalainen
     

Rehtori Jukka Sormunen kertoo, että kehitystyön taustalla on selvä tarve välittää opetusta entistä joustavammin sekä lukiossa opiskelevien urheilijoiden tarpeista lähtien että vireillä olevaa maakuntalukiomallia silmälläpitäen.

Mutta miltä näyttää ja kuulostaa virtuaaliluokkaopetuksen arki?

kuuntelekuuntele Kesto 5'49"
 
Kuva: Anne Haapalainen

Rehtori Jukka Sormunen

     
Virtuaaliluokkaopetuksessa opettajaa tekee työtään suorassa lähetyksessä, ja osa opetuksen vastaanottajista on oman luokan ovien ja seinien ulkopuolella.
     

Rehtori Jukka Sormunen toteaa kuitenkin, että uudenlainen opetusmalli ei juurikaan muuta opettajan työn keskeisiä elementtejä.

 
kuuntelekuuntele Kesto 3'06"
     
Mutta mitä tulevaisuudessa, miten käy opettajan työn ja miten varmistetaan koulutuksen tasa-arvo kun esimerkiksi pienet lukiot ovat pulassa jo nyt? Jukka Sormunen kertoo, että yhtä ratkaisua haetaan maakuntalukiomallista.
     

Mallia kehitetään ja pilotoidaan tämän ja ensi vuoden aikana Kuopion vetämänä Vesanolla, Karttulassa ja Tuusniemellä.

 
kuuntelekuuntele Kesto 6'28"


Katso myös:

Tietoteknologia ja oppimisen vallankumous
kantti.net

Verkko-opetus pioneerityöstä koulujen arkeen
kantti.net

Toimittaja: Anne Haapalainen

Haastateltavana:

  • Rehtori Jukka Sormunen, Kuopion klassillinen lukio

25.4.2007




Anna palautetta toimitukselle, nimi ja sähköpostiosoite vapaehtoisia:

Nimi:

Sähköposti: