Kuopion yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsygologian
laitoksen johtaja, professori Juhani Laurinkari kaipaa maahamme
perusteellista arvokeskustelua.
Professori Juhani Laurunkari
Valtiovalta tekee koko ajan tulonsiirtoja paremmin ansaitseville
väestön osille, ja samaan aikaan esimerkiksi syrjäytyminen
ja lasten huostaanotot lisääntyvät. Näiden
ehkäisyyn ei riitä tarpeeksi varoja.
Kesto 6'01"
Kuopion yliopiston vammaistutkimusyksikkö on maamme ainoa
yhteiskuntatieteellisesti suuntautunut vammaisuuden tutkimusyksikkö.
Professori Juhani Laurinkari pitää tilannetta yliopistolle
vähintäänkin haasteellisena.
Kesto 6'49"
Yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsygologian laitos
on tutkinut myös senioriasumista. Laitoksen tutkimus oli uraa
uurtava Suomessa. Mutta mihin suuntaan senioriasuminen Suomessa
menee. Professori Laurinkari pitää suuntaa huolestuttavana.
Nyt senioriasumista saa vain varakas eliitti.
Kesto 3'07"
"Hyvinvointi yhteiskuntapoliittisena tavoitteena"
on professori Juhani Laurinkarin 60-vuotissyntymänpäivän
kunniaksi tehty kirja.
Poiketen tavallisista merkkipäiväkirjoista, teos on sarja
raskaan sarjan keskustelijoiden puheenvuoroja tämän päivän
Suomesta ja sen sosiaalipolitiikasta.
Juhlakalu itse halisi nimenomaan kirjan sisällön jäävän
elämään omaa elämäänsä, eikä
keskittyä henkilöön tai henkilökuvaan.