Uutta tietoa syövän hoidon seurantaan
Kehitteillä olevaan aivojen syöpäkasvainten geenihoidon
seurantaan on kehitetty uutta menetelmää Kuopion yliopistossa.
Timo Liimataisen fysiikan alan väitöstutkimuksessa keskityttiin
apoptoosin eli hallitun solukuoleman jättämän rasvan
tutkimiseen.
Tutkimuskohde on tärkeä, sillä uusien hoitomenetelmien,
kuten geenihoidon toimivuuden varmistaminen asettaa uusia haasteita
lääketieteelliselle kuvantamiselle.
|
|
|
|
|
|
Kudokseen fyysisesti koskematon
menetelmä, kuten aivojen syöpäkasvainten geenihoito,
pyrkii aiheuttamaan apeptoosia, eli hallittua solukuolemaa.
Timo Liimataisen mukaan apeptoosi saa aikaan monia biofysikaalisia
ja biokemiallisia muutoksia kuolevassa solussa, jotka ovat kuvannettavissa
uusin menetelmin.
Yksi niistä on magneettispektroskopia, jolla on aiemmin todettu
solunsisäisten rasvojen toimivan merkkinä solutuhosta.
Tämä on havaittu Liimataisen mukaan mm. geenihoidetussa
rotan aivokasvaimessa.
|
|
|
|
|
FT Timo Liimatainen |
|
|
|
|
Liimataisen väitöstutkimuksessa kehitettiin magneettiresonanssiin
perustuva spektroskooppinen kuvantamismenetelmä, jolla ilmiö
voitiin havaita paljon aiempaa tarkemmin. Kokeet tehtiin rotan
pahanlaatuisessa aivokasvaimessa. Tulokset olivat lupaavia.
Mutta tehoaako geenihoito hyvin?
Timo Liimatainen kertoo seuraavassa geenihoidosta ja tutkimuksestaan.
|
Kesto 4'37" |
|
|
Toimittaja: Kari Salmela
Haastateltavana:
- FT Timo Liimatainen, Kuopion yliopisto
24.1.2007 |
|
|
|