|
|
|
|
|
Vararehtori Jussi Parkkinen |
|
|
Itä-Suomen yliopistossa neljänneksi
eniten tutkijakouluja
Joensuun ja Kuopion yliopistojen muodostamasta
Itä-Suomen yliopistosta tulee maan neljänneksi
suurin tutkijoiden kouluttaja tutkijakoulujen
määrällä mitaten.
Itä-Suomen yliopisto koordinoi yhteensä
12 tutkijakoulua vuosina 2010-2013. Itä-Suomen
yliopiston edelle menevät tutkijakoulujen
määrissä vain Helsingin yliopisto
sekä tulevat Turun yliopisto ja Aalto-yliopisto.
Opiskelijoiden keskuudessa tutkijakoulujen jatko-opiskelupaikoista
on muodostunut haluttuja.
Joensuun yliopiston vararehtori Jussi Parkkisen
mukaan tohtorin tutkintoon johtava tutkijakoulu
on tiivistänyt väitöstutkimukseen
menevää aikaa ja samalla nostanut tutkimuksen
tasoa väitöstutkimuksissa.
Suomen akatemia pitää rahoittamiensa
tutkijakoulujen vaatimukset korkealla.
- Ensimmäinen kriteeri on korkea tieteellinen
taso. Sitten muita ovat toiminnan organisointi,
hyvä ohjaus ja kansainväliset suhteet.
Jatko-opiskelijoilla on oltava mahdollisuus päästä
ulkomaille tutkimustyön aikana. Suomen sisällä
on saman tai läheisen alan tutkijoihin oltava
hyvät suhteet, sanoo Parkkinen.
Tutkijakoulujärjestelmä luotiin Suomeen
1995. Parkkisen mukaan järjestelmä on
tiivistänyt väitöstutkimusta.
- Se on tehnyt väitöskirjatyöstä
tavoitteellista. Ohjaajien rooli parantunut, summaa
Parkkinen.
Suomen Akatemian ohjelmassa on kaikkiaan 110
tutkijakoulua, joissa on yhteensä 1600 tutkijakoulutettavan
paikkaa. Itä-Suomen yliopiston koordinoimissa
tutkijakouluissa väitöskirjaa tekee
vuonna 2010 päätoimisesti 196 Suomen
Akatemian rahoittamaa jatko-opiskelijaa. Itä-Suomen
yliopisto on myös mukana useassa muun yliopiston
koordinoimassa tutkijakoulussa.
![kuuntele](../../../../elements/real_image2.gif) ![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 15'33" |
|