|
|
|
|
|
Matti Uusitupa (vas) vastaanotti
OP-lahjoituksen Kuopion OP:n toimitusjohtajalta
Jaakko Ojanperältä ja Joensuun OP:n
toimitusjohtajalta Antti Heliövaaralta.
Kuva: Maarit Kuokkanen |
Itä-Suomen yliopistolle merkittävä
lahjoitus
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon Osuuspankit
ovat lahjoittaneet 100 000 euroa Itä-Suomen
yliopistolle.
- Tällä lahjoituksella kannamme alueellista
yhteiskuntavastuuta, mikä kuuluu olennaisena
osana osuuspankkitoimintaan, sanoo toimitusjohtaja
Antti Heliövaara Joensuun Seudun Osuuspankista.
Lahjoitettavat varat kanavoidaan yliopiston peruspääomaan
käytettäväksi yliopiston päättämällä
tavalla muun muassa alueellisen tutkimustoiminnan
kehittämiseen. Lahjoituksessa ovat mukana
kaikki Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon OP-liiton
28 jäsenpankkia. Vastaavia hankkeita on käynnissä
myös muiden OP-liittojen ja maakuntayliopistojen
välillä.
Kuopiossa lahjoituksen vastaanottanut Kuopion
yliopiston rehtori Matti Uusitupa piti lahjoitusta
merkittävänä.
- Tällä lahjoitus on merkittävä
lisä Itä-Suomen yliopiston pääomittamisessa.
Uusitupa muistutti, että valtio on luvannut
antaa omasta pussistaan 2,5-kertaisesti kerätyn
summan, jos se ylittää miljoonana euroa.
Yliopistot huolissaan keräysajan pituudesta
Yliopistoilla on pääomapottinsa keräämiseen
annettu aikaa vuoden 2010 loppuun. Meneillään
oleva talouden taantuma on häirinnyt pahasti
keräystä.
- Kyllä keräysaikaa pitäisi saada
jatkettua vuoden 1011 loppuun tai jopa 2012 loppuun.
Tästä ylipistot ovat yksimielisiä.
- Taantuma on haitannut selvästi keräystä.
Meillä on Itä-Suomen yliopistolla koossa
noin 450 000, mutta olemme optimistia, että
saamme kokoon miljoona euroa, jopa enemmänkin,
sanoo Uusitupa.
OP lupaa lisää yhteistyötä
Toimitusjohtaja Jaakko Ojanperä Kuopion
Osuuspankista sanoo, että Itä-Suomessa
osuuspankkien ja yliopiston yhteistyö ei
rajoitu eikä pääty tähän
yhteen lahjoitukseen, vaan tarkoituksena on saada
aikaan pitkäjänteinen yhteistyösuhde.
- Finanssiyrityksenä pyrimme voittamaan
pankki- ja vakuutusasiakkaan elinikäisen
luottamuksen. Pitkäjänteisyys sopii
meille ohjenuoraksi myös yhteistyöhön
yliopiston kanssa. Osuuspankkien ja maakuntayliopiston
yhteinen tavoite on turvata Itä-Suomen kehittyminen,
sillä alueellisuus on molempien toiminnan
keskeinen kulmakivi.
![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 6'21" |
|