Lapset saavat
liikaa kovaa rasvaa ja sokeria
|
|
|
|
|
Ravitsemusterapeutti, tutkija
Virpi Lindi |
|
|
Tutkija Pipsa Kyttälä Terveyden ja
hyvinvoinnin laitokselta on selvittänyt suomalaisten
lasten ruokavaliota ennen kouluikää.
Tulokset kertovat tuttua sanomaa rasvan laadusta,
liiallisen sokerin saannista sekä niukasta
D- ja E-vitamiinien saannista.
Ravitsemuksella on keskeinen merkitys monien
kansansairauksiemme, kuten tyypin 2 diabeteksen
synnyssä. Ravitsemuksen kohdalla vanha sanonta
"mitä nuorena oppii sen vanhana taitaa"
pitää paikkansa, ja siksi lasten ravitsemukseen
ja terveyden edistämineen satsataan voimakkaasti.
Kuopion yliopistossa pyritään hakemaan
uusia keinoja lasten hyvän ravitsemuksen
edistämiseen laajalla Lasten liikunta- ja
ravitsemus-hankkeella. Tutkija, ravitsemusterapeutti
Virpi Lindi kertoo, että tutkimushankkeeseen
pyritään saamaan mukaan 500 kuopiolaista
ekaluokkalaista. Tutkimuksessa selvitetään
millainen on ekaluokkalaisten liikunnan ja ravitsemuksen
tilanne tällä hetkellä ja onko
tehostetulla elintapaohjauksella vaikutusta näihin
tekijöihin.
|
|
|
|
|
Elintarvike- ja ravitsemusasiantuntija
Annika Marniemi ja tutkija Pipsa Kyttälä |
|
|
Lasten ravitsemus kiinnostaa tutkijoiden ja vanhempien
ohella myös markkinamiehiä. Elintarvike-
ja ravitsemusasiantuntija Annikka Marniemi Suomen
kuluttajaliitosta kertoo, että varsinkin
runsaasti sokeria sisältävät mehut
erottuvat kaupan hyllystä hieman kyseenalaisin
keinoin. Yhtä lailla parannettavaa olisi
muun muassa hampurilaisravintoloiden lapille kohdistetussa
mainonnassa.
Kaiken kaikkiaan Suomen kuluttajaliiton mukaan
lapsille markkinoidut tuotteet ovat ravitsemukselliselta
laadultaan pääosin huonoja. Kuluttajaliitto
onkin koonnut verkkosivuilleen materiaalia, joka
helpottaa eri tuotteiden vertailemista ja ostopäätösten
tekemistä. Sivusto löytyy osoitteesta
www.kuluttajaliitto.fi.
Kesto
19'59"
|