Aspekti 27.3.2016

Toimitus - 27.3.2016 - 15:00:00

Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 27.3.2016.

Kulunut viikko on ollut hiljainen viikko. Tuhkakeskiviikkona alkanut katumusaika päättyy kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelukseen. Esillä ovat meille kaikille tutut tarinat Getsemanen puutarhasta sekä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta. Pääsiäisen tunnelmissa ollaan ohjelmasarjassamme Kirkon pyhät.

Vitamiinisarjamme on edennyt viimeiseen osaan,
Tänään perehdymme vähemmän tunnettuun, mutta tuiki tärkeään E-vitamiiniin.

Tällä viikolla vietettiin vesipäivää, joka muistuttaa meitä siitä ettei puhdasta vettä  pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Myös Apocalyptican jäsenet osoittivat jokin aika sitten mielenkiintoaan puhdasta juomavettä kohtaan. He saivat kutsun tulla tutustumaan Savonia-ammattikorkeakoulun tiloissa olevaan vesilaboratorioon, joka on toimiva, miniatyyrikokoinen pintavesilaitos, jakeluverkostoineen kaikkineen.

Ylipaino ja varsinkin lihavuus ovat yhteydessä metaboliseen oireyhtymään eli sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden kasaumaan. Hälyttävää on, että tuoreen tutkimuksen mukaan ylipainoon liittyvät riskitekijät kasautuvat jo lapsilla, joten lasten ylipainoon pitäisi puuttua nykyistä huomattavasti topakammalla otteella.

Suomessa on seurattu vesiepidemioita järjestelmällisesti vuodesta 1997 alkaen. Eniten vesiepidemioita on pienillä pohjavesilaitoksilla tai pohjavedenottamoilla, pintavesilaitoksilla epidemioita on vähän. Mikä vesiepidemioita sitten yleisimmin aiheuttaa?

Kuopion Tuomiokirkko on Suomen suurin keskiajan jälkeen rakennettu kivikirkko. Tämä jykevä rakennus on hallinnut maisemaa ja ihmisten elämään jo kahdensadan vuoden ajan. Rakennus kertoo tarinaa Suomen historiallisista vuosista Ruotsin vallan alta Venäjän autonomiseksi suurruhtinaskunnaksi.

Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 60'00"

 

Lisää Aspekteja (kantti.net)

Yle Puhe

Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

 

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
2 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer