Aspekti 10.11.2013

Toimitus - 10.11.2013 - 15:00:00

Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 10.11.2013.

Terveysaiheisissa lehdissä ja mediassa vitamiinilisiä ja muita ravintolisiä tuputetaan ahkerasti, mutta kun käyt lääkärissä, tähän suositukseen törmää aniharvoin, yleensä vain oireiden tai tutkimustulosten perusteella. Ovatko ravintolisät sitten tarpeellisia vai tarpeettomia?

Kuopion korttelimuseon ainutlaatuisessa pihapiirissä voi tutustua kaupunkiasumisen arkeen entisaikoina. Tällä kertaa tutustumme varakkaan perheen kotiin 1800-luvun jälkipuolella.

Hyvä kuulo kuuluu niihin asioihin, joiden tärkeyden huomaa vasta kun sen kanssa tulee ongelmia. Heinäsirkan siritys katoaa kesäisestä peltomaisemasta, linnut hiljenevät kesä kesän jälkeen ja keskustelukumppanin puhe puuroutuu muminaksi. Audiologi Antti Hyvärinen toteaa, että ihminen sinnittelee itsekseen huonon kuulon kanssa liiankin pitkään.

Liito-orava on keskustelunaihe, joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Liito-oravia tavataan yhä useammin myös kaupunkiympäristössä. Urbaaneista cityliitureista uutisoidaan ahkerasti etenkin silloin, kun niiden oletettu reviiri sattuu "väärään paikkaan".

Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 60'00"

 

Lisää Aspekteja (kantti.net)

Yle Puhe

Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

 

Footer