Erikoistoimittaja Erkki Toivanen: Terveet juuret aidon kansainvälistymisen edellytyksenä

Suositut Humanismin illat jatkuivat jälleen Kuopiossa. Syksyn ensimmäiseen tilaisuuteen vieraaksi saapui kuopiolaissyntyinen kosmopoliitti, erikoistoimittaja Erkki Toivanen. Hän kertoi luennossaan identiteetin synnystä ja kehittymisestä. Hän vertasi kansallisen identiteetin ja demokratian toimintaa laajempaan EU-identiteettiin ja -demokratiaan, todeten että ylikansallisen identiteetin ja yhteisen edun aito ja rehellinen ajaminen on edelleen lastenkengissään.

Kuva: Kimmo Salvén

Kulttuuriperintö ja juuret ovat identiteetin ja demokratisen kehityksen perusta. Kun vielä nuoren EU:n yhteinen kulttuuriperintö kasvaa ja kehittyy, voidaanko joskus todella päästä aidosti yhteiseen eurooppalaiseen kansalaisidentiteettiin, yhteisiin arvoihin, tavoitteisiin, demokratiaan sekä vastaavaan yhteisvastuullisuuteen ja tasavertaisuuteen, joille yksittäisten kansallisvaltioiden yhteiskunta pitkälti perustuu?

Ollaan vielä kaukana siitä Euroopasta, jossa kansat asettaisivat EU:n yhteisen edun kansallisvaltioiden edun edelle, samalla tavoin kuin kansallisvaltioiden sisällä jo tänä päivänäkin toimitaan. Ja kansojenhan se tulee tehdä, sillä EU on ennen kaikeka kansojen, ei valtioiden liitto.

Kuuntele Toivasen luento kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 33'16"

 


Luento on taltioitu 26.9.2007 Humanismin illat -luentosarjan tilaisuudesta.

Humanismin illat ovat kaikille avoimia luentoja, joiden tarkoituksena on virittää ja edistää humanistista keskustelua Pohjois-Savossa.

Humanistin iltojen järjestäjinä toimivat Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto ja Kuopion kesäyliopisto.

» Luentosarjan etusivulle

 

Kommentit

Toivanen

Noita luentoja en tunne, mutta Toivasen pitkä ura on jäänyt mieleen. Hänen nimensä käännettiin 80-luvulla muotoon Toiva Erkkinen.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
3 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.