Terveydenhuollossako puutteita, entä Suomessa 1915 ja Tansaniassa 2015?

Kuva: Kimmo Salvén

Terveydenhuolto puhuttaa tänä päivänä suuresti, eikä vähiten sen hinnan tai saavutettavuuden takia. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu pitkään ja hartaasti, yksi sen kulmakivistä on ilmainen, kaikille kuuluva terveydenhuolto. Kaikkalla terveydenhuollon kehitys ei ole tapahtunut Suomen kanssa samassa tahdissa.

Emeritusprofessori Jouko Tuomisto piti Ikääntyvien yliopistossa luennon otsikolla “Terveydenhuollossako puutteita, entä Suomessa 1915 ja Tansaniassa 2015?”.
– On aika jännä verrata, millaisessa vaiheessa kehitysmaat ovat tällä hetkellä terveydenhuollon suhteen. Mihin se peilautuu, jos katsomme omaa historiaamme.

Tuomisto toteaa, että Tansanian terveydenhuollosta saatava hyöty vuonna 2015 on samalla tasolla kuin Suomessa 100 vuotta sitten, vuonna 1915.

Mikä sitten on hyvä mittari maiden väliselle terveystilanteelle? Tuomisto nostaa esiin odotetun eliniän.
– Vuonna 2000 Tansaniassa miesten odotettu elinaika oli hieman alle 50 vuotta. Vuonna 2012 se alkaa olla lähellä 60 vuotta. Vastaavasti naisilla se on hieman enemmän.

Entä Suomessa?
– Suomen miesten elinikä 1915 on ollut vähän yli 40 vuotta, naisten lähes 50 vuotta. Siitä se on noussut siten, että nyt naisten odotettavissa oleva elinikä on muistaakseni 86 vuotta, naisten 77 vuotta tai sinne päin, Tuomisto muistelee.

– Meillä on kuitenkin monta hyvin isoa muuta tekijää eliniän lisäksi, ravitsemus, hygienia, veden puhtaus, ruoka ja henkilökohtainen hygienia, omat tavat, seksi, vesihuolto, jätehuolto ja monta muuta asiaa, joihin huomiota kiinnittämällä voidaan ehkäistä sairauksia, Tuomisto listaa.

– Tansaniassa ongelmana on hyvin kirjava terveydenhuollon taso.

Millaista on tansanialainen terveydenhuolto? Kuuntele Tuomiston luento kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 48'47"

 


Luento on taltioitu Kuopion kaupungintalolla Ikääntyvien yliopiston luentosarjasta. Kantti on perinteisesti valikoinut ohjelmiinsa Ikääntyvien yliopiston luentosarjan luentoja. Ikääntyvien yliopiston luennot järjestää Snellman-kesäyliopisto .

» Ikääntyvien yliopiston luentosarjan pääsivulle

 

 

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
5 + 0 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.