Peruspalveluministeri Paula Risikosta
Kuopion yliopiston Vuoden Alumni
|
|
|
Peruspalveluministeri Paula
Risikko |
Peruspalveluministeri Paula Risikko on valittu
Kuopion yliopiston Vuoden Alumniksi 2008. Valinta
Vuoden Alumniksi on yliopiston kunnianosoitus
ansioituneelle kasvatilleen. Paula Risikko on
määrätietoisesti tuonut mielipiteitään
julkiseen keskusteluun ja korostanut terveyttä
edistävien elämäntapojen merkitystä,
todetaan valintaperusteluissa.
Sairaanhoitajana työuransa aloittanut Risikko
valmistui Kuopion yliopistosta terveydenhuollon
maisteriksi vuonna 1990. Yhteys Kuopion yliopistoon
on säilynyt muun muassa Risikon toimiessa
kansanedustajakaudellaan vuosina 2003-2006 Terveydenhuollon
tulevaisuudet -arviointihankkeen ohjausryhmän
jäsenenä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan
käynnistämän hankkeen toteuttamiseen
osallistuivat Kuopion yliopiston terveyshallinnon
ja -talouden sekä kansanterveystieteen ja
yleislääketieteen laitokset.
Vain pari päivää ennen haastatteluajankohtaa
tapahtui Kauhajoella murhenäytelmä,
joka herätti koko kansan vaatimaan voimakkaasti
sosiaalisten asioiden kohentamista yhteiskunnassa.
Paula Risikko on joutunut kohtaamaan tapahtuman
peruspalveluministerinä. Millaiselta urakalta
kansalaisten vaatimukset kuulostavat?
Risikko kertoo myös, että Stakesin
ja Kansanterveyslaitoksen yhdistyminen ensi vuoden
alussa voi tuoda uusia tuulia hyvinvointitutkimukseen
myös Kuopion kampukselle.
|
Kesto 7'53" |
|
|
Toimittaja: Anja Hiltunen
Haastateltavana:
- Peruspalveluministeri Paula Risikko,
Sosiaali- ja terveysministeriö
26.9.2008 |
|
|
|