Ylipaino ja kolesteroli erityissyynissä
kansallisessa terveystutkimuksessa
Noin 10 000 suomalaista on saanut kutsun kansalliseen terveystutkimukseen
osallistumisesta. Kansanterveyslaitoksen FINRISKI 2007 -terveystutkimuksella
kerätään tietoa yleisimmistä kansantaudeista
eli sydän- ja verisuonitaudeista, aivosairauksista, syövistä,
diabeteksesta sekä astmasta ja allergiasta.
Aiempien tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että suomalaiset
elävät terveinä entistä pidempään.
Positiivista kehitystä on tapahtunut erityisesti sepelvaltimotaudin,
verenpainetasojen, ravitsemustottumusten sekä liikunnan suhteen.
|
|
|