Samoja aineita kuin rakennus- ja remonttimateriaaleista
haihtuu, voi haihtua myös uusista huonekaluista,
pesuaineista, elektroniikasta, jopa siliäväksi
tai rypistymättömäksi käsitellyistä
tekstiileistä.
Tutkija Helena Järnström VTT:sta tutki
Kuopion yliopistolle tekemässään
väitöksessä VOC-yhdisteiden, formaldehydin
ja ammoniakin pitoisuuksia sisäilmassa kahdeksassa
asuinrakennuksessa rakentamisen aikana ja ensimmäisen
vuoden aikana käyttöönoton jälkeen.
Formaldehydiä löytyy lastulevystä
lakoista, liimoista, pesu- ja puhdistusaineista
sekä kosmetiikasta. Formaldehydiä voi
haihtua huoneilmaan myös sähkölaitteista,
erityisesti uusista televisioista ja näyttöpäätteistä.
VOC-yhdisteitä on satoja, yksi on tolueeni.
Vapaa-ajan harrastuksissa kemikaaleja käytettäessä
on myös syytä huolehtia hyvästä
ilmanvaihdosta, esimerkiksi autotallissa, kun
harrastetaan monenlaista nikkarointia. Jos kemikaali
haisee, on todennäköisesti tarvetta
tuulettaa. Omaan nenään kannattaa luottaa
myös huonekalukaupassa, varsinkin ulkomailta
tuotuja huonekaluja ostettaessa, Järnström
neuvoo.
Sisäilman laatua voidaan parantaa
- siivoamalla viikoittain
- huolehtimalla riittävästä ilmanvaihdosta
- asentamalla ulkoilmasuodattimet vähentämään
epäpuhtauksien kulkeutumista sisätiloihin
- käyttämällä pölyttömiä
sisustusmateriaaleja
- säätämällä ilmankosteus
sopivaksi (25-45%)
- säätämällä huonelämpötila
20-22 asteeseen
- vähentämällä vetoisuutta
- välttämällä tupakointia
sisätiloissa
- välttämällä eläinpölyä
- välttämällä allergisoivia
huonekasveja
Lähde: Hengitysliitto
Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan:
![kuuntele](../../../../elements/real_image2.gif) ![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 15'37" |
|