Optiikan
tutkimus ja sovellukset etenevät huimaa vauhtia
muun teknologisen kehityksen myötä
Suomen optiikan seura järjesti syyskuussa
2008 yhdeksännet vuotuiset Optiikan päivät
- ensimmäistä kertaa Kuopiossa. Tämä
on tunnustus Kuopiossa tehtävälle optiikan
tutkimus- ja kehitystyölle, joka on kehittynyt
voimakkaasti viimeisen neljän vuoden aikana.
Kaksipäiväisessä seminaarissa
esiteltiin optiikan alan viimeisimpiä tieteellisiä
saavutuksia ja sovelluksia.
Optisia menetelmiä sovelletaan poikkitieteellisesti
useilla sovellusalueilla, muun muassa tietoliikenteessä,
turvallisuustekniikassa, paperiteollisuudessa,
lääkevalmistuksessa, rakennustekniikassa
ja monilla muilla aloilla.
|
|
|
Tutkija Ervin Nippolainen |
Lääketeollisuus on vahva optisen mittaustekniikan
sovellusala Kuopiossa. Kuopion yliopisto ja VTT
ovat saaneet lähes 2,5 miljoonan euron rahoituksen
PROMIS-projektikokonaisuudelle (Pharmaceutical
Process Measurement and Simulation Centre), jossa
kehitetään prosessianalytiikkaa lääkevalmistusprosesseihin.
Hanke on kiinnostanut laajasti ulkomaisia ja paikallisia
lääke-, mittaus- ja automaatioyrityksiä,
jotka näkevät optiikan mahdollisuudet
teollisuuden mittaustekniikassa ja ovat panostamassa
kuopiolaiseen tutkimusosaamiseen.
![kuuntele](../../../../elements/real_image2.gif) ![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 8'21" |
|