Tekstiilien
tuotantoprosesseissa käytetään
paljon eri kemikaaleja
Tekstiiliteollisuuden prosesseissa käytetään
paljon haitallisia kemikaaleja: happoja, suoloja,
emäksiä sekä jälkikäsittelyaineita,
joilla parannetaan esimerkiksi värin pysymistä,
kankaan pesunkestoa, likaa ja vettä hylkivyyttä
tai palosuojan antamiseksi kankaalle.
Jälkikäsittelyn myötä materiaali
saa siis yleensä hyviä ominaisuuksia,
mutta niistä voi tulla myös terveydelle
haitallisia sivuvaikutuksia, kuten formaldehydin
haihtumista, kertoo tekstiilimuotoilun yliopettaja
Kaisa Klemola.
Usein kotimainen tuote on turvallisempi kuin ulkomainen,
koska muun muassa valvonta on meillä tiukempaa.
Laadukas tekstiili on aika vaikeaa tunnistaa,
mutta haju voi olla yksi hyvä tunnistusmerkki.
Pahanhajuinen tekstiili kannattaakin pestä
ennen käyttöä.
Vähemmän laadukkaasti värjätyn
tuotteen voi tunnistaa siitä, että niistä
irtoaa väriä loputtomiin. Huono väri
voi valmiissa tuotteessa aiheuttaa ongelmia hengitystiehyissä
tai iholla. Valkaistu, värjäämätön
puuvillakangaskin voi olla hyvin toksinen, kuten
oli Kaisa Klemolan tutkimuksessa. Oletettavasti
ongelman aiheutti kankaan optinen kirkaste, Klemola
kertoo.
Allergia- ja astmaliitto kehottaa suosimaan kotimaisten
huonekaluvalmistajien tuotteita. Kotimaisilta
tehtailta on helpompaa saada tietoa käytetyistä
materiaaleista ja kankaiden pintakäsittelyistä.
Turvallisinta on käyttää huonekaluja,
joiden runkomateriaalit on luokiteltu rakennusmateriaalien
M1-päästöluokkaan ja tekstiilit
täyttävät Ökö-tex -standardin.
Suomessa haitallisimpien aineiden käyttö
on kiellettyä, mutta tuontitekstiileistä
niitä voi löytyä runsaastikin.
Tulli tekee pistokokeita, mutta vastuu tekstiilin
turvallisuudesta on maahantuojalla ja myyjällä.
Solukokeilla
voitaisiin selvittää tekstiilien tuoteturvallisuutta
Kaisa Klemola sovelsi Kuopion yliopistolle tekemässään
väitöskirjatutkimuksessa Tekstiilien
toksisuus; reaktiiviväreistä ja värjätyistä
kankaista aiheutuva sytotoksisuus ja siittiöiden
heikko liikkuvuus solukokeita in vitro tekstiilivärien
ja värjättyjen kankaiden tutkimiseen.
Klemola käytti ihmisen ihosoluja, hiiren
maksan syöpäsoluja ja karjun siittiöitä.
Ihosoluja ja hiiren maksasoluja kasvatettiin ja
altistettiin väriaineilla tai kangasuutteilla.
Altistusajan jälkeen solujen elinvoimaisuus
ilmensi joko haitallisuutta tai haitattomuutta.
Lisäksi tutkimuksessa käytettiin karjun
siittiöitä, joiden altistuskoe osoittautui
käyttökelpoiseksi esitutkimuksiin.
Kokeilla arvioitiin akuuttia toksisuutta. Tämä
tarkoittaa sitä, että lyhytkestoisella
analyysillä saadaan tietoa haitattomuudesta
tai haitallisuudesta. Testit eivät kuitenkaan
osoita konkreettisesti, mikä aiheuttaa esimerkiksi
tuotteen haitallisuuden, vaan kokeet toimivat
yleisindikaattoreina. Kokeilla ei voida korvata
esimerkiksi allergiaan liittyviä testejä.
Solukokeet ovat erinomaisia, kun tutkitaan materiaaleja,
joiden koostumus ei ole tunnettu. Näiden
testien käytöllä on lisäksi
mahdollista edistää tekstiilitoksikologista
tutkimusta myös alan ympäristö-
ja työsuojelussa. Testien soveltaminen rutiiniluonteiseen
käyttöön tekstiilialalla vaatii
kuitenkin lisätutkimusta ja eri laboratorioissa
tehtävää näytesarjojen testausta,
Klemola toteaa.
Klemola totesi tutkitut reaktiivivärit toksisiksi,
mutta samoilla väreillä värjätyt
kankaat eivät olleet haitallisia. Kemiallisesti
sitoutunut väriaine ei siis aiheuttanut häiriötä
soluille. Jos kankaista lähti irtoväriä,
ei irronnut värikään aiheuttanut
soluille haittaa, vaan haittaa aiheuttava aktiivisuus
oli hävinnyt värjäysprosessissa.
Markkinoilta saatavia kankaita tutkittaessa tuloksissa
oli vaihtelevuutta. Valkaistu, värjäämätön
puuvillakangas oli hyvin toksinen. Oletettavasti
kankaan optinen kirkaste aiheutti ongelman. Jotkut
kankaat oli värjätty reaktiivivärein
ja ne olivat silti toksisia. Ongelman aiheutti
ilmeisesti jokin viimeistysaine. Toisaalta muutamat
erittäin voimakkaasti kemiallisesti käsitellyt
kankaat osoittautuivat haitattomiksi.
REACH rekisteröi kemikaalit
Uuden kemikaalilainsäädännön
vaatimuksesta REACH-rekisteriin rekisteröidään
muun muassa yli 5000 väriainetta. REACH on
asetus kemikaalien rekisteröinnistä,
arvoinneista, lupamenettelyistä ja rajoituksista.
Tämä asetus perustuu periaatteeseen,
jonka mukaan valmistajien, maahantuojien ja jatkokäyttäjien
on varmistettava, että he valmistavat, saattavat
markkinoille tai käyttävät sellaisia
aineita, jotka eivät vaikuta haitallisesti
ihmisten terveyteen tai ympäristöön.
Rekisteröintimenettelyn piiriin kuuluvaa
ainetta (sellaisenaan, seoksessa tai esineessä)
ei saa valmistaa eikä luovuttaa markkinoille
Euroopan unionissa ilman rekisteröimistä.
Tarkoituksena on kerätä tietoja aineen
ominaisuuksista ja varmistaa sen turvallinen käyttö.
Rekisteröinnillä tarkoitetaan ainetta
koskevien tietojen hankkimista, aineen käsittelyyn
liittyvien riskien arviointia ja näiden tietojen
toimittamista kemikaalivirastolle. Rekisteröintivaatimus
on aineen valmistajilla tai maahantuojilla (tuonti
EU-alueelle), jos valmistus- tai maahantuontimäärä
on vähintään 1 tonni/vuosi valmistajaa
tai maahantuojaa kohti. Rekisteröinnin valmistelee
aineen valmistaja tai maahantuoja pääsääntöisesti
yhteistyössä muiden saman aineen valmistajien
tai maahantuojien kanssa. Jokainen valmistaja
ja maahantuoja tekee kuitenkin oman rekisteröintinsä.
REACH-asetuksen toimeenpanoa hallinnoi Euroopan
kemikaalivirasto (ECHA) Helsingissä. (www.reachneuvonta.fi)
  |
Kesto 17'41" |
|
