Lapsi apteekissa
Moni muistaa lapsuudestaan kun lääkettä
lähdettiin apteekista hakemaan, istutettiin
lapsi apteekin penkille kiltisti odottamaan vaikka
lääke olisi ollut lapselle itselleen.
Ajat ovat muuttumassa.
Apteekkien uusissa ohjeistuksissa lapsi pyydetään
mukaan kun lääkkeestä kerrotaan.
Lapselle kerrotaan - ikä huomioiden
samoja asioita kuin vanhemmallekin.
|
|
|
|
Tämä on
osa apteekkien kasvatustehtävää,
sanoo apteekkari Petra Vidgren Niiralan apteekista
Kuopiosta.
- Lapsille kerrotaan miksi lääke on
hänelle määrätty, miten sitä
pitää käyttää ja niin
edelleen. Itse sanon aina myös, että
muista muistuttaa isää tai äitiä
milloin lääke on otettava. Lapsi muistaa
usein paremmin kuin aikuinen, Vidgren toteaa.
Oma haasteensa on murrosikäinen lapsi. Heitä
opastetaan jo itsenäiseen lääkkeiden
käyttöön.
- Astma esimerkiksi on yleinen nuorten keskuudessa.
|
|
Mutta kun nuori tulee joko vanhemman tai isovanhemman
lääkereseptin kanssa asioimaan, miten
apteekki menettelee? Voihan kysymyksessä
olla kovakin särkylääke, jota myös
väärin käytetään?
- No, näissä tapauksissa aina joku
vanhempi on nuoren asialle laittanut ja jos on
aihetta epäillä, otamme puhelimitse
selvää, että oikea henkilö
on viemässä lääkettä
oikealle henkilölle, Petra Vidgren selvittää.
![kuuntele](../../../../elements/real_image2.gif) ![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 14'20" |
|
|
![](../../../../elements/ruler_med.gif)
Katso myös:
Lasten
lääkekasvatusmateriaali verkossa
kantti.net
Kuopion
yliopiston lääkekasvatussivusto
Toimittaja: Kari Salmela
Haastateltavana:
- Apteekkari Petra Vidgren, Niiralan
apteekki
1.4.2008 |
|
|
![](../../../../elements/ruler_med.gif)
|