|
|
Yliopiston kamarikuoro
esiintyi tilaisuudessa. |
|
|
|
|
|
|
|
Pääjohtaja Erkki
KM Leppävuori. |
|
|
|
Kuopion yliopiston 42.
vuosipäivän juhla
Kuopion yliopiston vuosipäivää
vietettiin 27.3.2008 vähäeleisesti,
mutta arvokkaasti. Tilaisuuden pääpuhuja,
VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuori
muistutti, että Suomen kokoisessa maassa
tarvitaan alueilla syntyviä innovaatioita.
- Parhaillaan on meneillään melkoinen
myllerrys innovaatiojärjestelmässämme.
Yliopistorakenteita rukataan, ammattikorkeakoulujen
roolia arvioidaan, julkisen tutkimustoiminnan
uudelleenorganisointi on piirustuspöydällä,
ja ikään kuin kevään kliimaksina
odotamme uuden superministeriön muokkaaman
valtakunnan innovaatiostrategian julkistusta.
Tuleeko se myllertämään myös
vuosikymmenten ikäisiä hallintorakenteita?
- Monissa selvityksissä on todettu, että
innovaatiot syntyvät luontevimmin alueellisesti
tai paikallisesti muodostetuissa yritysklustereissa.
Tämä johtuu siitä, että teknologinen
osaaminen, oppiminen ja tieto heijastavat paitsi
kansallisia myös alueellisia ja paikallisia
ympäristöjä. Onkin ehkä relevantimpaa
puhua alueellisista teknologiajärjestelmistä
kuin kansallisista nimenomaan sen vuoksi, että
teknologinen osaaminen pulppuaa paikallisista
teollisista ja tieteellisistä keskittymistä.
- Tieto on innovaatioiden tärkein perusta,
ja tieto taas pohjautuu oppimiseen. Vaikka nykyaikaisen
tietotekniikan ja internetin apuvälinein
oppimisen paikkasidonnaisuus onkin kovasti muuttunut,
uskon tiedon, ja erityisesti hiljaisen tiedon,
leviämisen edellyttävän ihmisten
välistä kiinteää vuorovaikutusta.
Näin syntyy synergiaa ja osaaminen kumuloituu.
- Alueiden vallan kasvua ja globalisaatiota pidetään
usein toisilleen vastakkaisina ilmiöinä.
Jotkut uskovat globalisaation vähentävän
alueellisen innovaatiotoiminnan merkitystä.
Toiset puolestaan näkevät alueiden roolin
kasvavan. Kansakunnan kilpailukyvyn lähtökohtina
nähdään kuitenkin yhä voimakkaammin
alueiden erityispiirteet muun muassa työvoiman,
ympäristön ja yrityselämän
näkökulmista.
Kuuntele puheenvuoro kokonaisuudessaan:
|
Kesto 24'32"
|
|