|
|
Yliopiston kamarikuoro
esiintyi tilaisuudessa. |
|
|
|
|
|
|
|
Rehtori Matti Uusitupa. |
|
|
|
Kuopion yliopiston 42.
vuosipäivän juhla
Kuopion yliopiston vuosipäivää
vietettiin 27.3.2008 vähäeleisesti,
mutta arvokkaasti. Kuopion yliopiston rehtori
Matti Uusitupa kiinnitti puheessaan huomiota meneillään
olevaan korkeakoulurakenteen myllerrykseen. Hän
totesi Itä-Suomen yliopiston rakentamisen
etenevän suunnitelmien mukaan. Kauppatieteiden
tutkinnonanto-oikeuden saaminen Itä-Suomen
yliopistoon oli Uusituvan mukaan onnellinen ratkaisu
koko Itä-Suomelle.
- Suomalaista yhteiskuntaa rakennetaan osaamispohjaiseksi
yhteiskunnaksi. Nykyinen hallitus on tehnyt jo
koko joukon uusia avauksia ja linjauksia, joilla
Suomesta rakennetaan lähivuosina maa, joka
on tunnettu kansainvälisesti vetovoimaisena
innovaatioympäristöstään ja
huippuosaamisestaan. Tähän liittyy myös
korkeakoulujen toiminnan ja rakenteiden kehittäminen
- meneillään oleva yliopistoreformi.
- Vuonna 2005 valmistuneessa Itä-Suomi-ohjelmassa
esitettiin kolme keskeistä tavoitekokonaisuutta:
kansainvälisesti kilpailukykyinen elinkeinoelämä
ja innovaatiojärjestelmä, vetovoimainen
elinympäristö ja toimiva infrastruktuuri
sekä uudistumiskykyinen hyvinvointiyhteiskunta.
Kaikkia näitä tavoitteita tukevat vahvasti
yliopistojen perustehtävät.
Mutta mitä käytännössä
on tapahtunut Itä-Suomi-ohjelmalle? Kovin
hiljaista on ollut paitsi yliopisto- ja korkeakoululaitoksessa,
jossa edetään isoilla loikilla, kysyi
Uusitupa.
Kuuntele puheenvuoro kokonaisuudessaan:
![kuuntele](../../../../elements/real_image2.gif) ![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 17'49"
|
|
|
|
|
![](../../../../elements/ruler_med.gif)
|