Lehmä – ystävä ja tuotantoeläin

Pruit Mustikki, pruit Mansikki, kutsuttiin aikoinaan lehmiä laitumelta lypsylle ja navettaan. Kotieläimillä ja erityisesti lehmillä on ollut aina paikkansa suomalaisten sydämessä.

FT Taija Kaarlenkaski kertoo, että vielä noin viisikymmentä vuotta sitten, 1960-luvulla, Suomessa oli yli 200 000 lypsykarjatilaa. Viime vuosikymmenien maatalouden murroksen myötä tuotanto on erikoistunut ja kotieläintilojen määrä on laskenut huimaa vauhtia, samalla kun itse työkin on koneistunut.

– Lehmä on muuttunut pienviljelijän omavaraistalouden turvasta monikymmenpäisissä karjoissa toimivaksi tehotuottajaksi.

Taija Kaarlenkaski on tutkinut suomalaisen karjanhoidon muutoksia 1800-luvun lopulta lähtien. Hän kertoo Ikääntyvien yliopiston luennolla kuinka modernisaatio ja teknologia ovat vaikuttaneet karjanhoidossa ihmisten ja eläinten suhteisiin.

Kuuntele Taija Kaarlenkasken Ikääntyvien yliopistossa aiheesta pitämä puheenvuoro:

KuunteleKesto: 64’23”

Vastaa