Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukioon alkaa

Yhteishaussa on tänä keväänä tarjolla noin 80 000 aloituspaikkaa. Hakea voi osoitteessa www.opintopolku.fi. Myös tarjolla olevat koulutukset ja ohjeet hakemiseen löytyvät Opintopolusta.

Joensuun normaalikoululle rakennettiin ainutlaatuinen molekyylibiologian laboratorio

Joensuun normaalikoulun lukioon on rakennettu genetiikan ja molekyylibiologian laboratorio yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksen kanssa. Käytännön hyötyjen lisäksi laboratorion on tarkoitus nostattaa kiinnostusta luonnontieteitä kohtaan.

Turvallisuusalan opiskelijoille taitoja nuorten kohtaamiseen

Nuorten Palvelu ry:n ja Savon ammattiopiston yhteistyössä on syntynyt opintokokonaisuus, joka tulee osaksi turvallisuusalan perustutkinto-opiskelijoiden opetussuunnitelmaa. 

Kuopion penkkariajelu 2019

Mahtava sää, taivaalta ei nimittäin satanut lunta vaan karkkia! Kuopiossa juhlittiin jälleen penkinpainajaisia, joten kokosimme katsottavaksenne tämän vuotisen penkkariajelun kuvasatoa.

Soveltuvuuskokeet palaavat sote-ammattilaisten koulutukseen

Mahdollisuus karsivan pääsy- tai soveltuvuuskokeen käyttämiseen ammatillisen koulutuksen opiskelijavalinnoissa palautetaan. Jatkossa opiskelija voidaan jättää valitsematta, jos hän on selkeästi soveltumaton toimimaan sosiaali- ja terveysalalla. Koulutuksen järjestäjät voivat hyödyntää mahdollisuutta jo kevään 2019 yhteishaussa.

Kuopion Rouvasväenyhdistykseltä 11 000 euroa Savonian kulttuurialan osaajien koulutukseen

Kuopion Rouvasväenyhdistys ry (KRY) lahjoitti ennen vuodenvaihdetta 11 000 euroa kulttuurialan osaajien koulutukseen. Varoilla Savonia vahvistaa nuorten osaajien koulutusta.

Harjoittelukoululle puolen miljoonan euron rahoitus tasa-arvoisen peruskoulun kehittämiseen

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu on saanut Opetushallitukselta puolen miljoonan euron rahoituksen tasa-arvoisen peruskoulun tutkimusperustaiseen kehittämiseen.

Itä-Suomen yliopisto aloittaa uuden strategiansa valmistelun

Itä-Suomen yliopisto aloittaa uuden strategiansa laatimisen vuosille 2021–2030. Koko yliopistoyhteisön osallistavan strategiatyön tehtävänä on tunnistaa ja vahvistaa keinoja, joilla yliopisto yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa voi tuloksellisesti vastata toimintaympäristön muutoksiin ja yhteiskunnan digitalisoitumiseen.
video

”Flippaus” valittiin parhaaksi tutkimuksen ja käytännön opetuksen projektiksi Euroopassa

European Association for Practitioner Research on Improving Learning (EAPRIL) valitsi parhaaksi eurooppalaiseksi tutkimuksen ja käytännön opetuksen ja oppimisen projektiksi Itä-Suomen yliopiston ”Flipping Finland” -kehittämistoiminnan. Palkinto jaettiin Sloveniassa pidetyssä EAPRIL 2018 -konferenssissa.

Luja lahjoittaa 30 000 euroa Savonialle

Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujatalo Oy ja Lujabetoni Oy ovat tehneet yhdessä Savonia-ammattikorkeakoululle 30 000 euron lahjoituksen. Lahjoitus on osa Luja-yhtiöiden lahjoitussarjaa, jossa yhtiöt tukevat neljän alueellisen ammattikorkeakoulun toimintaa.

Tuoreimmat