Mitä korkeakoulujen auditoinneista
on opittu?
Korkeakoulujen auditoinnit liittyvät korkeakoulujen
laatutyöhön, kertoo Korkeakoulujen arviointineuvostosta
(KKA) projektisuunnittelija Sirpa Moitus. Auditoinnissa
on kyse siitä, mitä laatuongelmia korkeakoulussa
on tunnistettu ja mihin kehittämistoimiin
ongelmien parantamiseksi on ryhdytty.
|
|
|
Projektisuunnittelija Sirpa
Moitus |
Sirpa Moitus on tehnyt maaliskuuhun 2008 mennessä
tehdyistä 15 korkeakoulun auditoinneista
yhteenvetoselvityksen, jossa tarkastellaan millaisia
vahvuuksia ja kehittämiskohteita korkeakouluista
löytyi.
Selvitys osoitti, että kun laadunvarmistus
on kunnossa, on toiminnan kehittämisestä
näyttöä. Kehittyneessä laatukulttuurissa
esimerkiksi opiskelijoilla oli omaa laatukoulutusta.
Opiskelijat nousevatkin tärkeäksi ryhmäksi
laadunvarmistuksessa, Moitus toteaa.
Korkeakoulujen yhteiseksi kehittämiskohteeksi
selvityksessä osoittautui työelämäyhteistyö
eli se, miten työelämä voi esittää
näkemyksiään korkeakoulujen laatuun
ja laadun kehittämiseen.
Neljä korkeakoulua on auditoitu myös
uudestaan. Uusinta-auditoinnit otettiin käyttöön
korkeakoulujen omasta toivomuksesta, ja ne tehdään
kahden vuoden kuluttua ensimmäisestä
auditoinnista. Tämä osoittaa sen, että
auditoinnit otetaan korkeakouluissa vakavasti.
Suomalaista auditointijärjestelmä arvostetaan
myös kansainvälisesti.
![kuuntele](../../../../elements/real_image2.gif) ![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 4'43" |
|