Uusi allergiaohjelma on allergisten
vapautusliike
Uusi kansallinen allergiaohjelma julkistettiin
huhtikuussa 2008. Ohjelman suosituksia otetaan
käyttöön sitä mukaa kun muun
muassa terveydenhuoltohenkilöstöä
ja apteekkien henkilöstöä ehditään
kouluttaa uuden ohjelman suosituksiin.
Uusi allergiaohjelma on kunnianhimoinen ja ulottuu
kaikille elämänalueille. Allergisten
sairauksien määrää pyritään
vähentämään viidenneksellä
seuraavien kymmenen vuoden aikana, samoin leikata
allergisten sairauksien aiheuttamia kustannuksia
kahdellakymmenellä prosentilla, eli 70 miljoonalla
eurolla. Allergian aiheuttamat suorat kustannukset
vuonna 2004-05 olivat lähes 350 miljoonaa
euroa, mikä on noin kolme prosenttia terveydenhuollon
kokonaismenoista.
|
|
|
|
|
|
|
Apteekkari Petra Vidgrén
esittelee nenähuuhtelukannua. |
Ruoka-allergioiden aiheuttamat erityisruokavaliot
ja ammattitaudeiksi määriteltävät
allergiset sairaudet halutaan vähentää
puoleen.
Väestön sietokyvyn edistämisen
lisäksi ohjelmassa suunnataan voimavaroja
vakavien allergioiden hoitoon. Lievissä allergioissa
painotetaan itsehoitoa, kertoo kuopiolainen apteekkari
Petra Vidgrén. Petra Vidgrén oli
Apteekkariliiton edustajana uutta allergiaohjelmaa
laatineessa työryhmässä.
Uusi ohjelma nojaa tutkimustuloksiin, joiden
mukaan nykyinen elämäntapamme ei tarjoa
riittävästi haasteita immuunipuolustusjärjestelmällemme.
Allergiaohjelman myötä lanseerataankin
uusi käsite "allergiaterveys".
Sillä tarkoitetaan fyysistä, psyykkistä
ja sosiaalista hyvinvointia allergiasta huolimatta.
![kuuntele](../../../../elements/real_image2.gif) ![kuuntele](../../../../elements/mp3_icon.gif) |
Kesto 19'32" |
|
|
|
|
![](../../../../elements/ruler_med.gif)
|