Ensimmäinen vammaistyön korkeakouludiplomi

Savonia-ammattikorkeakoulussa alkaa tammikuussa 2018 koulutus, jossa Suomessa voi ensimmäistä kertaa suorittaa vammaistyön korkeakouludiplomin. Koulutuksen kohderyhmänä ovat vammaisten kanssa työskentelevät, vammaisia avustavat henkilöt (myös omaishoitajat) ja sote-alan ammattilaiset, jotka haluavat syventää osaamistaan vammaisuudesta.

Korkeakouludiplomi on tiettyyn aihepiiriin keskittyvä täsmäkoulutus, joka opiskellaan avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Opiskelija saa todistuksen suoritetuista opinnoista, mutta koulutus ei johda tutkintoon. Koska opinnot koostuvat korkeakoulututkintojen osista, ne voi myöhemmin sisällyttää osaksi korkeakoulututkintoa. Diplomiopintojen laajuus on 60 op, ja suunniteltu opiskeluaika on kaksi vuotta.

Kyseessä on monimuotokoulutus, joka sopii suoritettavaksi työn ohella. Opintojaksot opiskellaan eri tutkintoryhmien mukana ja lähiopetusjaksot ovat Kuopiossa. Opinnoissa on sekä lähiopetusta sisältäviä opintoja että verkkokursseja. Korkeakouludiplomi ei edellytä aikaisempaa pohjakoulutusta.

JÄTÄ VASTAUS